sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuodesta 2017


Kulunut vuosi on ollut hyvällä tavalla suhteellisen tasainen, ja maailman menosta huolimatta suuntaan hyvillä mielin uuteen vuoteen.

Ei blogiin liittyvistä tapahtumista tärkeimpiä ovat ehdottomasti olleet kandin tutkimuksen kirjoittaminen, töiden saaminen, ja vuoden vaihtuminen 10 opintopisteen päässä kandidaatin tutkinnosta. Kevät tuntuu huomattavasti kevyemmältä, kun ainoana haasteena on suorittaa kaksi kurssia ja virkamiesruotsin koe. Löysin myös uuden rakkauteni Lushin tuotteista, onnistuin pitämään suurimman osan kasveistani hengissä (+ sain orkideani kukkimaan uudelleen) ja muutin Jyväskylässä maailman mukavimpaan kämppään!

* * * * * 

Blogissa vuosi on ollut koko sen historian menestyksekkäin. Olen julkaissut 79 postausta, joista melkein puolet ovat olleet kirja-arvioita. Postauksia on eksynyt lukemaan yhä useampi, ja kommenteistakin on tullut enemmän sääntö eikä poikkeus. Samalla vuoden aikana seuraajamäärät ovat kasvanut blogissa, Twitterissä sekä Instagramissa! Blogi koki myös kourallisen muutoksia, kun remontoin ulkoasua (jälleen kerran), ja hankin vihdoinkin oman domainnimen.

Eikä vuosi ole ollut huono lukemisen määränkään puolesta. Tammikuusta alkanut hyvä lukuflow jatkui halki koko vuoden, enkä voi olla taputtamatta itseäni olalle tästä. Luettuja kirjoja kertyi lopulta 100, mikä on 68 enemmän kuin edellisenä vuonna, ja kirjoja tuli luettua huomattavasti monipuolisemmin kuin aiempina vuosina. Jos tilastot kiinnostavat enemmänkin, kannattaa käydä lukemassa niistä lisää Vuoden luetut - postauksesta.  

Tänä vuonna bloggaamiselle motivaatiota on tuonut ihan uudella tavalla muut kirjaihmiset, joihin on tutustunut erityisesti Twitterin välityksellä, ja myöhemmin myös livenä erilaisten kirjallisten tapahtumien merkeissä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, ettei ainoastaan huuda tyhjään internetiin, vaan joku on myös vastaanottamassa viestiä toisella puolella. On palkitsevaa huomata, että on niin monta muutakin, jotka jakavat sekä samanlaisen maailmankuvan että intohimon kirjoihin.

Erikseen haluan vielä nostaa esille uuden rakkauteni äänikirjoihin, joka roihahti liekkeihin tänä vuonna todenteolla (yli puolet lukemistani kirjoista on kuunneltuja). Joka kuukausi ehottomasti parhaiten sijoitetut eurot ovat menneet Audible-tilaukseeni sekä Bookbeatiin, ja olen tullut siihen tulokseen, että luopuisin ennemin Spotifystä, kuin äänikirjasovelluksista.

Vaikka yritän parhaani pitää bloggaamisen lähinnä rentona harrastuksena ilman paineita, olen ehkä hieman kilpailuhenkinen, minkä takia vuoden aikana on useammin kuin kerran tullut kamppailtua koko harrastuksen mielekkyyden kanssa. Suurimmaksi osaksi päässä pyörivät pääasiassa ajatukseet ettei osaa kirjoittaa kirjoista tarpeeksi hyvin, ja miten ketään voi tälläinen kiinnostaa. Samalla olen kuitenkin ehkä tänä vuonna oppinut, ettei jokaisesta kirjasta tarvitse kirjoittaa, ja loppujen lopuksi eniten tätä tulee tehtyä itselleen.

* * * * *

Heti tammikuun alussa tein seitsemän uuden vuoden lupausta blogin ja lukemisen suhteen, joista lopulta saavutin oikeastaan kaikki muut, paitsi vähempien kirjojen ostamisen, sekä 100 suomalaisen kirjan lukemisen (joka oli epärealistisin tavoite ikinä). Nämä tavoitteet inspiroivat tietenkin tarttumaan haasteeseen uudelleen ensi vuonna, ja muutenkin miettimään tarkemmin ensi vuoden blogisuunnitelmia. Tähän asti postauksia on syntynyt enemmän fiiliskellä, mutta ehkä ensi vuoden haasteeksi tuleekin sen tavan muuttaminen.

Haluan vielä näin vuoden viimeisinä sanoina kiittää kaikkia lukijoita, jotka ovat viitsineet klikkailla postauksiani! Toivottavasti takana on hyvä vuosi, ja edessä vielä parempi! 

lauantai 30. joulukuuta 2017

Vuoden luetut

Tänä vuonna olen ylittänyt itseni luettujen kirjojen määrässä, kun vastoin kaikkia odotuksia saan luettua lopulta yhteensä 100 kirjaa. Vaikka vuosi on vierähtänyt ohitse nopeasti, tuntuu siltä, että tammikuun ensimmäisten kirjojen lukemisesta on vähintään puolitoista vuotta. Sen takia tänä vuonna päätin hieman tarkastella mennyttä. Heti alkuun nostan esille vuoden suosituimmat postaukset bloggerin kävijätilastojen mukaan, jotka olivat Ylpeydestä sekä Äänikirjat 101

Kokosin käteväksi todetusta Excel-taulukostani joitakin "hauskoja" taulukoita menneen vuoden kirjoista, koska kukapa ei rakastaisi taulukointia ja luetteloita.

* * * * *
Tämä postaus on syytä aloittaa ensimmäisenä tällä, eli vuoden 2017 lukusuosikeillani:
Sodassa ja rakkaudessaChris Cleave
(Mitä pidempää lukemisesta kuluu aikaa, sitä enemmän alan pitämään tästä kirjasta.)
Oonko ihan normaali?Holly Bourne
Stalking Jack the RipperKerri Maniscalco
Syysprinssi Anja Kauranen
My Lady JaneCynthia Hand, Brodi Ashton & Jody Meadows
NaparetkiBea Uusma
Kielletty hedelmä, Liv Strömquist
The Subtle Art of Not Giving a Fuck, Mark Mason
Vihan ja inhon internet, Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo

Lista oli alunperin 24 kirjan mittainen, ja tässäkin on tämän hetken fiiliksen mukaan valitut kirjat, ei missään tietyssä järjestyksessä. Kysykää huomenna, ja luultavasti tämä on jo moneen kertaan muuttunut.

Tammikuussa asetin Goodreadsin lukutavoitteen silloin melkein mahdottomalta tuntuvaan 40 kirjaan, minkä jouduin jo kesäkuussa korottamaan 75 kirjaan. Tämä tavoite tuli täyteen marraskuun alussa, ja kuten todettu, pääsen lopettelemaan vuoden sopivasti 25 kirjaa yli tavoitteen.

Kirjat jakaantuivat vuoteen seuraavasti:
Näitä on turha sen suuremmin lähteä analysoimaan, lukuinnostuksen kaudet kyllä näkyvät selvästi, kuten myös hieman pidemmät lukujumit.
Eniten kirjoja lopulta luin joulukuussa, eli 16 kappaletta. Vähiten sen sijaan kirjoja tuli luettua huhtikuussa, kun en saanut luettua kuin kaksi kirjaa.

Luetuista kirjoista vanhin on vuonna 1915 julkaistu Spoon River antologia, ja vuoden uutuuksia tuli lopulta luettua yhteensä 35 kappaletta. Kovinkaan vanhoja kirjoja listaan ei mahtunut, kun sadasta kirjasta yhdeksän on julkaistu 1900-luvulla, ja näistäkin ainoastaan neljä (Spoon River, Sudenmorsian, Oma huone ja Jäähyväiset aseille) on julkaistu ennen 1950-lukua.
Uudemmista kirjoista 2010-luvun vuosista jokaiselta luin enemmän kuin kaksi kirjaa, vuosilta 2015 ja 2016 enemmän kuin kymmenen.

Kuten moni on varmasti jo huomannut hurahdukseni äänikirjoihin, mikä näkyy myös lukutilastoissani. E-kirjoihin hairahdin ainoastaan kaksi kertaa, fyysiseen kirjaan tartuin lopulta 46 kertaa, ja äänikirjana kuuntelin yhteensä 52 teosta.
Äänikirjat ovat myös suurin syy, miksi tänä vuonna luin 52 kirjaa englanniksi. Vaikka suomen kielisiä äänikirjoja on listassa muutama, pääasiallinen kuuntelukieleni on kuitenkin englanti (Audiblen tarjonnan takia). Suomeksi luin 48 kirjaa, eli aika tasoissa kuitenkin ollaan kielten välillä.

Tässä vielä kaavio mistä kirjani olen vuoden aikana hankkinut


Kirjoja löytyy kaikkiaan 20 eri genrestä, joista isoimmat ovat YA-romantiikka (17 kirjaa) sekä historialliset romaanit (14 kirjaa). Fantasiaa luin vuoden aikana vain yhdeksän kirjan verran, mikä yllätti itseäni suuresti, ottaen huomioon miten paljon aiemmin olen lukenut tätä genreä. Taulukossani olin antanut paranormaaleille/urbaanille fantasialle oman kategoriansa, joten nämä yhdistettynä näitä kirjoja tulisi yhteensä 16.

* * * * *

Uteliaisuuttani olen kerännyt hieman tietoa myös kirjailijoista.

Sadasta kirjasta kovinkaan moni ei ole saman kirjailijan kirjoittamia kirjoija. Nopeasti ahmittavia YA-romansseja kirjoittavan Kasie Westin kirjaan tartuin vuoden aikana viisi kertaa, ja Kaari Utrion kirjoista luin neljä. Koska luin Jenny Hanin To All the Boys I've Loved Before trilogian kokonaan vuoden aikana, hän on kirjailijalistan kolmantena. Seitsemältä kirjailijalta luin kaksi kirjaa, ja loput 74 kirjaa ovat yksittäisiltä kirjailijoilta.

Hauskoista faktoista ensimmäisenä mieleen tuli tietenkin kirjailijoiden sukupuolijakauma, joka oli hyvin selvä. Luin kaikkiaan 20 miesten kirjoittamaa kirjaa, ja 71 naisten kirjoittamaa kirjaa. Viisi kirjoista oli kahden tai useamman kirjailijan yhteinen projekti. Tosin mukaan ei ole laskettu esimerkiksi Sä maksat - kirjaa, jonka on kirjoittanut kaksi miestä.

Myös syntymämaan mukaa lajiteltuna, kaksi maata oli selväsi yliedustettuna. Suomalaisia kirjailijoita tuli luettua 31 kirjan verran, ja yhdysvaltaltaisia 52 kirjaa. Näissä molemmissa on toki samoja kirjailijoita, joten todellisuudessa numero on hieman matalampi molemmissa. Englantilaisia kirjialijoita oli seitsemän, ja muita maita listassa oli Australia, Kanada, Nigeria, Ranska, Ruotsi ja Malta.

* * * * *

Pitkän ja tekstipainotteisen postauksen lopuksi voisi vielä näiden tilastojen valossa listat mahdollisia uudenvuodenlupauksia tulevalle vuodelle:

- Enemmän miesten kirjoittamia kirjoja
- Muualtakin maailmasta, kuin Yhdysvalloista tai kotimaasta
- Muutama vanhempi kirja
- Paluu takaisin fantasian pariin
- Ehkä vähän vähemmän romantiikkaa
- Sekä huomattavasti enemmän oman hyllyn kirjoja luettavaksi

P.S Goodreadsin tekemän koonnin kirjoistani voi käydä katsomassa täältä: Year in Books 2017

maanantai 25. joulukuuta 2017

Superlukumaraton 25.-31.12. - Päivittyvä

Lotta (Hogwarts Library) ja Henna (Carry on Reading) ovat läpi koko syksyn järjestäneet kirjojen ystävien iloksi lukumaratoneja, jotka huipentuvat nyt vuoden viimeisellä viikolla seitsemän päivän mittaiseen maratoniin (Ilmoittautuminen). Olen yrittänyt lukea edes vähän jokaisella maratonilla, mutta kunnianhimoisin tavoite on ehdottomasti nyt edessä, kun haluaisin tänä vuonna lukea sata kirjaa. Goodreads-lukuhaaste on jo kaukana takana, mutta vielä puuttuu 10 kirjaa sadasta.

Kovin varma onnistumisestani en ole, mutta pöydällä odottaa pino Jyväskylästä mukaan lähteneitä kirjoja, ja Audiblessa on vielä monta lisää, joten pienen pieni mahdollisuus on olemassa. Häiriötekijöitä tietenkin löytyy, sillä pitäisi nähdä vanhoja kavereita, käydä sukuloimassa, viettää aikaa perheen kanssa ja kirjoittaa pari blogipostausta.

Tavoitettani lähden jahtaamaan seuraavien (fyysisten) kirjojen kanssa:
Lahtarit, Anneli Kanto
The Gift of Fear, Gavin De Becker
Sadan vuoden unet - satuja aikuisille
Kielletty hedelmä, Liv Strömquist
Prinssi Charlesin tunne, Liv Ströquist
Veriruusut, Anneli Kanto
Rautakoe, Cassandra Clare & Holly Black
Yön sydän on jäätä, Virpi Hämeen-Anttila

4.1.2018 Koonti
Maraton päivittelyt lopulta hieman jäivät, mutta ainakin tavoite tuli saavutettua, ja 100 kirjaa luettua vuonna 2017. Tässä vielä kiinnostuneille lopulliset maratontilastot!

Viikon aikana....
Luin 10 kokonaista kirjaa, joista kuusi oli äänikirjoja, yksi e-kirja ja kolme fyysistä kirjaa.
Genreistä viisi oli kevyttä romantiikkaa, kolme sarjakuvaa, yksi historiallinen kaunokirja ja yksi jouluinen novellikokoelma.
Kesken jäi yksi sarjakuva ja kaksi kirjaa.
Yhteensä luin 567 sivua
Ja kuutelin äänikirjoja 40 tuntia 31 minuuttia

Maratonin aikana avatut kirjat olivat:
Must Love Otters, Eliza Gordon
The Studying Hours, Sara Ney
From Scotland with Love, Kelli Ireland
Nothing But Trouble, Rachel Gibson
Saga, Vol 1, Brian K. Vaughan
Kielletty hedelmä, Liv Strömquist
Only for Him, Christin Harber
Prinssi Charlesin tunne, Liv Strömquist
Lahtarit, Anneli Kanto
Sadan vuoden unet, Juri Nummelin
Rautakoe, Holly Black & Cassandra Clare
Saga, vol 2., Brian K. Vaughan

* * * * *

Tavalliseen tapaan päivittelen edistymistäni tähän postaukseen täällä blogin puolella, ja someista Twitterissä ja Instagramissa!

25.12., klo 00:30
Lukumaraton aloitettu jouluisella äänikirjalla, jonka Audible lahjoitti kaikille kuulijoillensa. Kovin paljon mittaa tällä kirjalla ei ole, joten se on hyvä aloitus tälle maratonille.
Kuunneltu 31 minuuttia
Luettu 0 sivua
0/10 kirjaa

25.12., klo 10:19
Eiliset jouluvieraat lähtivät, ja nyt on aika todella paneutua maratonin pariin. Ensimmäisenä olisi tarkoitus lukea loppuun Anneli Kannon Lahtarit, jota ei kovin montaa sivua olekaan enää jäljellä. Aktiivista lukuaikaa on reilu viisi tuntia edessä, ennen kuin täytyy lähteä kohti elokuvateatteria ja uutta Star Wars-elokuvaa!
Kuunneltu 31 minuuttia
Luettu 0 sivua
0/10 kirjaa

25.12., klo 15:05
Maraton on tänään vähän edennyt, kun Lahtarit on luettu, mutta sain loppuun myös Prinssi Charlesin tunteen. Jäin selaamaan Audiblen äänikirjavalikoimia, joten hetkeen en ole kirjaan ehtinyt tarttumaan, mutta ainakin nyt näyttää maraton etenevän hyvin!
Kuunneltu 31 minuuttia
Luettu 114 sivua
2/10 kirjaa

25.12., klo 20:38
Star Wars on nyt nähty, ja sain samalla hieman omaa aikaa perhejoulun jälkeen. Audiblea selaillessani sain selville, että tilaajille on mahdollisuus kokeilla ilmaiseksi 30 päivää valittuja romantiikkakirjoja rajatonta kuuntelua, ja siellä sattui olevan pari minua kiinnostavaa uutta YA-romantiikkaa (Geekerella ja When Rishi Met Dimple). Tartuin siis tilaisuuteen, ja selasin ainakin puolitoista tuntia pahimman luokan rakkausromaanien juonia. Ja keräsin niitä listalleni vaikka kuinka monta. Vähemmän vakavia lukuhetkiä on siis tiedossa.

Huvituksekseni kuuntelin jo yhden parin tunnin mittaisen kirjan, ja seuraava on jo menossa. Päivitystä siis kuunneltuihin minuutteihin!
Kuunneltu 3 tuntia 25 minuuttia
Luettu 114 sivua
3/10 kirjaa

26.12., klo 22:18
Tänään on käyty sukulaisissa, ja edetty maratonissa yhden kirjan verran. Pääsin hyödyntämään toisen automatkan (ajoin toisen, joten täysin lukusuunnitelmat eivät toteutuneet), ja luin Kielletyn hedelmän kannesta kanteen. Kotisohvalla aloittelin vielä Sadan vuoden unia, jotka eivät ainakaan vielä ole täysin imaisseet mukaansa. Onneksi maratonia on vielä mukavasti jäljellä, ja tavoitteesta on 40% jo saavutettu!
Kuunneltu 3 tuntia 25 minuuttia
Luettu 303 sivua
4/10 kirjaa

27.12., klo 23:15
Lukumaraton on jatkunut tänään äänikirjojen parissa. Kuuntelin loppuun Audiblen jouluäänikirjan Gather 'Round the Sound, ja bussimatkoilla keskustaan ja takaisin jatkoin erittäin ennalta-arvattavaa ja naurettavaa romantiikkakirjaa Nothing but Trouble, josta kuitenkin nautin ehkä hiukkasen verran liikaa. Välillä on mukava vaan kuunnella ihan puhdasta aivot narikkaan kirjallisuutta. Neljä päivää aikaa lukea viisi kirjaa kuumottelee hieman, mutta, vielä on mahdollisuuksia.
Kuunneltu 7 tuntia 25 minuuttia
Luettu 303 sivua
5/10 kirjaa

28.12., klo 1:29
Vielä ennen nukkumaan menoa innostuin lukemaan e-kirjana sarjakuvan Saga ensimmäistä osaa, jonka lopulta ahminkin reilussa tunnissa kokonaisuudessaan. Lainasin samalla myös toisen osan, ja vaikka varmasti olisi järkevämpää mennä nukkumaan, uteliaisuus varmasti voittaa tässä, ja joudun lukemaan vielä tämän osan loppuun ennen valojen sammuttamista. Ainakin 100 kirjan tavoitetta lähestytään nyt hyvää vauhtia, ja maratoniinkin tulee lisäsivuja :D
Kuunneltu 7 tuntia 25 minuuttia
Luettu 463 sivua
6/10 kirjaa

28.12., klo 1:48
Ei siinä kauaa mennyt, mutta nyt on aika päättää tämä lukupäivä tähän, ja herätä aamulla virkeänä jatkamaan maratonia. Sagan kakkososaa tuli luettua kuitenkin 44 sivua, joten kaikin puolin onnistunut päivä takana. Vielä hetkeksi taidan laittaa äänikirjan päälle ennen nukahtamista!
Kuunneltu 7 tuntia 25 minuuttia
Luettu 507 sivua
6/10 kirjaa

29.12., klo 00:20
Kuten varmasti alkaa olla jo ilmeistä, tämän maratonin teema on ehdottomasti minulla äänikirjat. Löysin uuden paheen romansseista, joiden juonet ovat astetta hattaraisempia kuin kaikista pahimmissa romanttisissa komedioissa, ja kuuntelen jo kolmatta tähän genreen menevää kirjaa. Aamulla aloittelin Holly Blackin ja Cassandra Claren Rautakoe-kirjaa, jossa olen edennyt 60 sivua. Samalla tavalla Sadan vuoden unien kanssa, jotenkin en saanut otetta tarinasta, ja se jääkööt odottamaan toistaiseksi inspiraatiota.
Kuunneltu 15 tuntia 21 minuuttia
Luettu 567 sivua
7/10 kirjaa

29.12., klo 11:04
Yöllä venyi hieman pitkäksi, kun jouduin kuuntelemaan alkuillasta aloitetun äänikirjan loppuun. Tällä hetkellä olen optimistinen maratonin tavoitteen onnistumisesta, kymmeneen kirjaan on matkaa enää kaksi kirjaa, ja päiviä on aikaa kolme.
Tämän päivän ohjelmassa on keskustassa pyöriminen, ja vuoden viimeisten ostosten tekeminen. Palataan luultavasti taas asiaan illalla, kerran päivässä päivitystahti on sopinut minulle hyvin :D
Kuunneltu 18 tuntia 09 minuuttia
Luettu 567 sivua
8/10 kirjaa

29.12., klo 23:37
Pääsin kotiin seitsemältä, jonka jälkeen sisko tuli käymään poikaystävänsä kanssa, joten tänään ei ole ollut kovin lukemisen täyteinen päivä. Ainakin tekemistä sekä mukavia ihmisiä on riittänyt koko päivälle!
Koska maratonin tavoitte on melkein saavutettu, paineita lukeakaan ei ole ihan yhtä paljon, kuin viikon alussa. Uudessa äänikirjassa olen edistynyt jo yli puolen välin, joten illan ohjelma on aikalailla suunniteltuna.
Kuunneltu 22 tuntia 22 minuuttia
Luettu 567 sivua
8/10 kirjaa

torstai 21. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 21


Kolme yötä jouluun on. Ja todellisuudessa olin hyvin, hyvin lähellä jättää tilaisuuden käyttää tätä avausta, koska olisiko yhtään ilmeisempää aloitusta tämän päivän joulukalenterin luukulle? Mutta siinä tapauksessa joku olisi varmasti pettynyt, enkä voi väittää etteikö joku osa sisälläni nauti suuresti siitä, että sain aloittaa postauksen näin.

Eilen osana kirjabloggaajien joulukalenteria, Unelmien aika-blogissa tutustuttiin jouluklassikko Pähkinänsärkijään, ja huomenna luukku avataan Mrs Karlssonin blogissa. Tänään on kuitenkin minun vuoroni fiilitellä uhkaavasti lähestyvää aattoa, ja ehkä inspiroida kaikkia lukijoita viime hetken nautiskeluun kiireen keskellä!

* * * * * 

Siispä haluan jakaa teidän kanssa minun tämän joulun kaksi suosikkireseptiä. Tässä idea yöllisen paketointiurakan kaveriksi, tai ihan vaan jos haluaa sytyttää muutaman kynttilän, laittaa rauhallista musiikkia taustalle ja lukea hetken aikaa kirjaa vailla kiirettä.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, etten pidä ruokablogia, ja ruuanlaittoni perustuu lähinnä "vähän sinnepäin"-asenteeseen sekä hyvään tuuriin, joten tarkkoja mittamääriä minulla ei ole tarjota.


Itsetehty suklaa(levy)
Tarvitset:
  • Taloussuklaata
  • Pussi Werther's Original - karkkeja
  • Merisuolaa
- Aloita murskaamalla Werther's Original-karkkeja. Näitä kannattaa jo valmiiksi murskata reilummin, jotta ne riittävät koko levylle. Itse käytin viinipullon pohjaa, ja laitoin karkit taitetun talouspaperin väliin, mutta varmasti paljon tehokkaampiakin keinoja löytyy :D
- Sulata suklaa (itse mikrottomana käytin vesihaudetta). Suklaata kannattaa olla reilummin, sillä valmiina ohut suklaalevy sulaa nopeasti.
- Laita leivinpaperi uunipellille, ja kun suklaa on juoksevaa kaavi se paperille. Levitä tasaiseksi, hieman paksummaksi levyksi.
- Sirottele murskatut karkit koko suklaan leveydelle, ja sen jälkeen hieman harvempaan merisuolaa. Käytin karkeaa merisuolaa, jota hieman hienonsin, jottei liian isoja sattumia osu johonkin kohtaan.
- Nosta jääkaappiin ja anna jähmettyä. Suklaa kuoriutuu irti paperista, ja sen voi sitten paloitella veitsellä tai käsin.

Viimeisen kahden viikon aikana olen kokeillut ainakin kymmentä eri yhdistelmää, ja tullut siihen tulokseen, että tämä on niistä kaikista paras. Hyvin suklaan joukkoon sopii kuitenkin myös piparminttutangon palaset, karpalot ja chili. Pähkinöiden uskoisin toimivan, joten valinnan varaa on!

Mausteinen (punaviini)kaakao
Tarvitset:
  • Maitoa
  • Oivariiniä (tai muu vastaava)
  • Taloussuklaata
  • Jauhettua inkivääriä
  • Cayennepippuria
  • Kanelia
  • Merisuolaa
Halutessa:
  • Punaviiniä
  • Sokeria
- Mittaa kattilaan niin monta kupillista maitoa, kun kaakaota on tarkoitus keittää. Kupit kannattaa jättää hieman vajaiksi, jos haluaa lisätä punaviiniä
- Pudota maidon joukkoon pienen pieni nokare Oivariiniä, sekä oman maun mukaan taloussuklaata. Itsellä isoon Iittalan Taika-kuppiin kolme - neljä palaa on ollut sopiva
- Lisää mausteet kattilaan, inkiväärin ja cayennepippurin kanssa kannattaa olla varovainen, ja suolaa ei tarvitse muutamaa kidettä enempää
- Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut ja maito lämmennyt
- Halutessa lisää punaviiniä, tätä olen lisännyt silmämääräisesti, mutta kupilliseen ehkä puolisen desiä, jos joku mitta pitäisi määritellä
- Kannattaa maistaa kaakaota, ja tarvittaessa lisätä sokeria hieman

Ensimmäisellä kerralla, kun tein kaakaon näillä aineilla inkivääriä ja cayennepippuria tuli aivan liikaa, joten sitä kannattaa varoa. Suosittelen laittamaan mausteita sekä viiniä varovaisesti, ja maistelemaan lusikalla, miten paljon niitä uskaltaa lisätä.

* * * * *

Joulussa pidän eniten lahjojen antamisesta, perheen kanssa vietetystä ajasta ja siitä, kun saa hyvällä omalla tunnolla vain olla. Viimeieen kuuteen vuoteen en ole oikein jaksanut fiilistellä joululauluja, parina viime vuonna olen tehnyt joulusoittolistan näin alle viikkoa ennen aattoa. Nyt kun asuu yksin, ja lähtee viettämään joulua muualle, niin ei pääse edes oikein nauttimaan siitä joulun järjestelystä paketointia lukuunottamatta.

Tänä vuonna olen yrittänyt lahjoja miettiessä yrittänyt löytää mahdollisimman tarpeellisia, ja/tai eettisesti kestäviä lahjoja. Kirjoja lukuunottamatta olen tehnyt paljon itse, lahjoittanut osan lahjarahoista hyväntekeväisyyteen, ja ostanut Lushilta kierrätyspakattuja tai täysin pakkaamattomia tuotteita. Vaikka lahjojen antamisesta nautinkin, sitäkin voi aina yrittää tehdä vähän vastuullisemmin!

Hyvää joulun odotusta kaikille, ja muistakaa rentoutua vielä viimeisten joulukiireiden keskellä!

tiistai 19. joulukuuta 2017

7 vinkkiä lahjakirjan hankintaan


Eilistä lahjavinkkilistaa kirjoittaessani mielessäni pyöri paljon kirjalahjojen antamiseen liittyviä vinkkejä, mutta lukijaystävyyden vuoksi jouduin hylkäämään ajatuksen sisällyttää ne kirjavinkkien yhteyteen. Lupailin kuitenkin tälle päivälle kommentointia ennakkoluuloista ja liian varovaisista lahjanhankkijoista, joten tässä pari yleisempää vinkkiä siihen, miten kirjalahjaa kannattaa lähteä kohtaamaan!

* * * * *

1. Mieti ennen kaikkea paljon lahjansaaja on lukenut
Ikä ei välttämättä automaattisesti kerro lukukokemuksesta, ja kirjavinkkauksia pyytävältä haluaisin ensimmäisenä kuulla sen, paljon on lukenut, ja vasta sitten minkä ikäiselle lahja on menossa. Jos 12-vuotias on lukenut kaikki Harry Potterit, hän kyllä pystyy lukemaan jo vähän rajumpaa nuortenkirjallisuutta, eikä kaikki lastenromaaneiksi luokiteltavat varmasti innosta enää samalla tavalla. Muutkin Rick Riordanin kirjat kuin Percy Jacksonit saattaisi kelvata 12-vuotiaalle.
Toisaalta vähän lukukokemusta omaavalle aikuiselle ei kannata heti ensimmäisenä antaa välttämättä 900 sivun post-modernia yhdenpäivän romaania. Esimerkiksi elämänkerrat tai dekkarit voisivat sopia tällaiselle henkilölle.

2. Sukupuolella ei ole väliä
Olen kuullut liian monta kertaa kirjoja suositellessa, että ehdotukseni ei kelpaa, kun se on tulossa lahjaksi miehelle. Koska se on naisen kirjoittama. Tämän vuoden Finlandia-ehdokas Jääkansi ei kelvannut tästä syystä. Eikä se oli ainoa esimerkki, mikä tulee mieleen.
Samalla kaavalla oletetaan, että miehet lukevat vain elämänkertoja tai sotakirjoja, pojille annettavissa kirjoissa ei voi olla tyttöä päähenkilönä, ja niin edelleen. Kannattaa tutustua kirjan sisältöön, ennen kuin tyrmää sen täydellisesti. Sodasta kiinnostuneelle miehelle voi sopia ihan hyvin Esa Sirénin lisäksi vaikka Anneli Kannon Veriruusut. 

3. Kannattaa selvittää millaiset kirjat ovat innostaneet kohdetta aiemmin
Oikeastaan lukukokemuksen lisäksi toinen tärkeä kysymys. Jos joku on lukenut pelkästään tietokirjallisuutta, ei välttämättä kannata yllättää eeppisellä fantasialla. Tai toisinpäin. Pieni salapoliisityö voi olla tarpeen jos ei ole keneltä kysyä lukumieltymyksistä. Mitä lahjansaajan kirjahyllyssä näyttäisi olevan?

Vähän lukeneelle kannattaa etsiä kirjoja, joiden aiheet kiinnostavat muuten. Musiikkifaneille löytyy musiikkikirjoja, urheilutyypille elämänkertoja laidasta laitaan, oli laji sitten lätkä, nyrkkeily tai urheiluhieronta (Petteri Ala-Kivimäen Yrjövuori vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta!). Esimerkiksi räp-yhtye Gasellien kahden jäsenen kirjoittama Sä maksat voisi toimia saman tyyppistä musiikkia kuuntelevan nuoren lahjaksi. Ihan omakohtaista kokemusta tässäkin on, kun lukemista vihaava siskoni ahmi Tommi Kovasen Kuolemanlaakson muutamassa päivässä. Lätkäfani innostui kiekkoilijan kokemuksista niinkin paljon, että pyysi joululahjaksikin kirjaa.

4. Uusista aluevaltauksista voi löytyä yllättäviä suosikkeja
Toisaalta ei kannata seurata mielenkiinnonkohteita orjallisesti. Varsinkin jos tuntee lahjansaajan paremmin, voi hänelle ostaa jotain sellaista, mikä voisi kiinnostaa. Kenenkään puolesta ei kuitenkaan voi päättää, onko kirja hyvä vai ei. Yhden kirjailijan superfani voisi esimerkiksi nauttia samantyyppisen toisen kirjailijan tuotoksista. Historiasta pitävälle voi varovasti tarjota dekkaria Lauri Mäkisen 50/50 muodossa, tai välillä kaunokirjallisiakin piirteitä saavuttavaa Bea Uusman Naparetkeä. Fantasiafani taas voisi nauttia Margaret Atwoodin kirjoista.

5. Luota intuitioon
Kun ei ole ihan varma, kannattaa lähteä lukemaan ennakkoluulottomasti takakansia, arvosteluja tai joulukuvastoja. Jos jostain kirjasta lähtee selvästi sellainen "X voisi pitää tästä" fiilis, kirjan nimi kannattaa ainakin laittaa ylös. Yllättävän usein intuitio voisi olla oikeassa, kun ei ala liikaa väittelemään sen kanssa. Kuten todettu, loppujen lopuksi ei voi etukäteen varmasti tietää, että mikä kirja ketäkin mielyttää.

6 Selailtava kirja on aina hyvä ratkaisu
Jos ei keksi yhtään mitään, kannattaa kääntyä selailtavien kirjojen puoleen. Sellaisten, joissa on paljon kuvia, lyhyitä tekstilaatikoita, tai vaikka reseptejä. Yleishyödyllisiä keskustelun aloittajia tai kahvipöytäkirjoja. Tove Jansonin kuvittama Hobitti, Iltasatuja kapinallisille tytöille, tai vaikka Katie Scottin ja Kathy Willisin Kasvikunta-kirja. Näitä kirjoja löytyy oikeastaan kaikista kategorioista, ja ovat usein mielenkiintoisia myös sisällöllisesti!

7. Kannattaa rohkeasti kysyä neuvoa 
Oli kyseessä sitten kirjakaupan myyjä, kaveri, bloggari, Instagramin kirjaihmiset, Twitter tai lahjansaaja, niin aina voi kysyä neuvoja! Toiselta saattaa saada yllättävän hyviäkin vinkkejä, kun ei ole samaa näkemystä kuin itsellä!

* * * * * 

Ehkä hiljalleen minäkin olen alkanut virittäytyä joulutunnelmiin, kun jouluviikolle ollaan päästy. Seuraavan kahden viikon aikana tuskin perinteisiä arvostelubloggauksia on luvassa (vaikka niitä kyllä on luonnoksiin kertynyt), mutta luvassa on jotain varmasti jotain muuta yhtä kiinnostavaa! :)

maanantai 18. joulukuuta 2017

Kirja lahjaksi? 14 kirjaa


Twitterissä käydyn lahjakirjavinkkeihin liittyvän keskustelun inspiroimana, ja juuri alkaneen joululoman kunniaksi, liityn minäkin niiden kirjabloggaajien joukkoon, joka ovat kirjavinkkausta näin joulun alla jo tehneet. Koska kirjojen suositteleminen ventovieraille on hankalaa, varsinkin, kun ei tiedä lahjansaajasta mitään, olen valinnut listalleni useamman teoksen, joka sopii monenlaisille lukijoille.

* * * * *


Historiaa:
Yuval Noah Harari, Sapiens - Ihmisen lyhyt historia (Bazar)
Hararin teos ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi jo viime vuonna, mutta ainakin omien havaintojeni mukaan sitä menee edelleen kiitettäviä määriä joulupaketteihin. Ihmisen lyhyt historia on kiinnostava ja ajatuksia herättävä kokonaisuus, joka tiivistää meneen maailman tehokkaasti alle 500 sivuun. Historian ensikertalaiselle tätä en välttämättä lähtisi antamaan, mutta jos uteliaisuus menneisyyteen on jo herännyt, kannattaa tutustua tähän!

Janne Könönen, Punaisen leijonan maa (Otava)
Jos joku ei huomannut, Suomen itsenäistymisestä on kulunut sata vuotta. Mutta kuinka moni todella tietää, mitä joulukuussa 1917 todella tapahtui? Yhdistikö itsenäisyysjulistus kansaa samalla tavalla, kuin se nykypäivänä yhdistää? Vaikka historiaa opiskelenkin, vuosi 1917 on minulle hyvin vierasta aluetta, ja näin juhlavuoden kunniaksi oli vihdoinkin aika ottaa se haltuun. Punaisen leijonan maa on hyvä lopetus juhlavuodelle, ja mielenkiintoinen aloitus (huomattavasti synkemmälle) sellaiselle. Mikä meni vikaan, kun itsenäisyysjulistusta seurasi alle kahdessa kuukaudessa sisällissota?

Sture Lindholm, Vankileirihelvetti Dragsvik (Atena)
Jos yleisteos ei innosta, sisällissodan käänteet ovat tuttuja, ja haluaisi suhteellisen uutta tietoa menneestä Suomesta, kannattaa kääntyä Lindholmin Dragsvikin vankileiristä kertovan kirjan puoleen. Teoksen kriittinen suhtautuminen aikaisempaan tutkimukseen vakuutti minut täysin, ja maineeltansa Hennalan tai Suomenlinnan vankileirien varjoon jääneen Dragsvikin leirin historia paljastui kiinnostavaksi lukukokemukseksi. 

Ilari Aalto & Elina Helkala, Matka muinaiseen Suomeen (Atena)
Matka muinaiseen Suomeen on perinteinen lahjakirja. Siinä on paljon kuvia, ja lukijaystävällistä tekstiä, sekä infolaatikoita aiheiden vierestä. Se nostaa esille arkipäiväisiin maisemiimme soluttautuneita jälkiä menneisyydestä, ja mahdollistaa maailman katselun jälleen uusin silmin. Muinaiskohteiden lisäksi mukana on tarjolla paljon faktaa siitä, miten menneisyyden Suomessa on eletty, ja kirja varmasti palvelee myös vähän vähemmän historiaa lukeneita lahjansaajia. 


Jännitystä:
Lauri Mäkinen, 50/50 (Siltala)
Luen hyvin vähän jännityskirjoja tai dekkareita, ja onnekseni ainoa kirja, jonka genreen tänä vuonna luin sopii tälle listalle paremmin kuin hyvin. 50/50 sijoittuu jatkosodan ajalle, jossa sotaetsivä Härmän tulee selvittää, kumpi metsästä löytyneistä henkilöstä on kadoksissa oleva desantti. Kirja tempasi mukaansa heti ensimäisten sivujen jälkeen, ja piti kaikessa kauheudessaan otteessaan loppuun saakka. Herkempi lukija ei tästä tule nauttimaan, mutta jos yllättävän kaunistelematon sotakuvaus ja salapoliisijännärit ovat mieluisia, 50/50 voisi olla oikea valinta. 


Fiktiota:
(Toim.) Juri Nummelin, Sadan vuoden unet (Jalava)
Satujen uudelleen kerronta oli jonkin aikaa kuumin trendi nuorten aikuisten kirjojen parissa. Ja se vei minutkin mukanansa. Tuhkimo, Tähkäpää ja Punahilkka taipuivat scifi-seikkailuun, Kaunotar ja hirviö siirrettiin keskelle eeppistä haltijamaailmaa. Sadan vuoden unissa otetaan vielä askel pidemmälle, kun prinsessa Ruusunen, Lumikki ja Lumikuningatar kääntyvät aikuisten saduiksi. Ennakkoluulottomalle lukijalle on luvassa hyytäviä sekä hauskoja lukukokemuksia, sillä satuja on tarjolla 13 kappaletta kolmeltatoista kokeneelta kirjailijalta.

Margaret Atwood, Orjattaresi (Tammi)
Feministisen fiktion klassikoksi noussut Orjattaresi teki paluun, kun siitä ilmestyi TV-sarja, ja samaan aikaan mielenosoituksissa ympäri Yhdysvaltoja käskettiin: "Make Margaret Atwood fiction again". Tulevaisuuteen sijoittuvassa dystopiassa fundamentalisti kristityt johtavat Gileadin tasavaltaa, ja naiset ovat alistettu täysin miesten omaisuudeksi. Synkkä tulevaisuudenkuva ei kuulosta kovinkaan jouluiselta, mutta Orjattaresi on kaikessa ahdistavuudessaankin tajunnanräjäyttävä sekä silmiä avaava lukukokemus. Se on moderni klassikko, jonka kuuluisi olla kaikkien lukulistalla. 

Holly Bourne, Oonko ihan normaali ja Mikä kaikki voi mennä pieleen? (Gummerus)
Nuoremmille lukijoille on yhtälailla tarjolla feminististä fiktiota, kun Holly Bournen The Spinsters-sarjasta on suomennettu jo kaksi osaa. Sydäntä lämmittävä tyttöjen välinen ystävyys on keskiössä tässä sarjassa, jonka jokainen osa käsittelee kaveriporukan yhtä jäsentä. Ystävät eivät unohdu romanssien varjoon, eikä vaikeudet romuta välittömästi aiemmin luotua yhteyttä. Raskaitakin aiheita käsitellään terveellisesti huumorin kautta, eikä tosiaan feministiseltä twistiltä voida välttyä. Vaikka ensimmäistä osaa ei kauppojen hyllyistä löytyisikään, sarjan voi aloittaa lähes vaikeuksitta myös toisesta osasta.


Faktaa(-ish):
Iltasatuja kapinallisille tytöille (Kustantamo S&S)
Ei kahta ilman kolmatta, eli tämän syksyn kovin uutuus lastenkirjallisuuden puolelta. Eli 100 sivun mittaista tarinaa merkittävistä naisista ympäri maailmaa. Tämä kirja sopii niin lapsille kuin aikuisille tai tytöille ja pojille. Oman tarinansa ovat saaneet sellaiset tunnetut hahmot kuten Marie Curie, Margaret Thatcher ja Astrid Lindgren, mutta listassa on myös monta vierasta nimeä. Kirja on täynnä henkilöitä, jotka sopivat yhtä hyvin esikuviksi kuin Steve Jobs, Beethoven, Michael Phelps tai Nelson Mandela. Jokainen kapinallinen ansaitsee oman versionsa tästä kirjasta. 

John Lloyd & John Mitchinson, Tietoa kaikkitietäville (Otava)
Joululahjakirjojen ei tarvitse olla aina täynnä raskasta asiaa, vaan välillä 320 sivua hauskoja, turhia faktojakin voi riittää. Tietoa kaikkitietäville tarjoilee nimensä mukaisesti juuri sitä. Jos haluat, että lahjansaaja oppii tietämään missä gorillat nukkuvat, mikä oli ensimmäinen eläin avaruudessa ja mikä värinen taivas oli antiikin Kreikassa, tämä kirja on täydellinen siihen. Se tyydyttää varmasti tiedon janoisimmankin hetkeksi, mutta mahdollisesti altistaa lähipiirin ihmiset ainakin hetkellisesti turhan tiedon tulvalle. 

Blowfish's Oceanopedia - 291 Extraordinary Things You Didn't Know About the Sea
Samaan tapaan tietoa kaikkitietäville, Blowfish's Oceanopedia tarjoaa kiinnostavaa lisätietoa alueesta, joka kattaa 70 prosenttia maapallon pinta-alasta. Jos meret kiinnostavat enemmän kuin kauhistuttavat, englanniksi lukeminen ei ole ongelma ja esteettisesti mielyttävät kirjat tervetulleita, suosittelen suuntaamaan kirjakaupan luontohyllylle, ja toivomaan että tätä Oceanopediaa löytyisi valikoimista!

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo, Vihan ja inhon internet (Kosmos)
Hassun hauskojen faktakirjojen jälkeen on hyvä palalta taas synkempien teemoje pariin. Vihan ja inhon internet on tunteita herättävä kokonaisuus, journalistinen sarjakuva vihapuheesta ja internetin julmemmista äänistä. Millaisia viestejä aktivistit internetissä saavat, keitä he ovat ja ketkä viestejä lähettelevät? Näihin Vihan ja inhon internet vastaa vielä Suomessa suhteellisen tuoreella tavalla, faktaan perustuvalla sarjakuvalla. Nopealukuinen ja kauniisti kuvitettu teos on sopiva lahja ennakkoluulottomille lukijoille.

+
Klassikot antikvariaateista
Jos tuntuu siltä, että uutuudet- eivät puhuttele, tai lahjansaaja ei välttämättä lämpene viime aikaisista julkaisuista, kannattaa suunnata antikvariaattiin. Vanhat, 1940 ja 50-luvulla ilmestyneet painokset klassikoista ovat ainakin vieneet oman sydämeni mennessään, ja ne sopivat koriste-esineinäkin monenlaiseen sisustukseen. Kun käytetyn kirjan rinnalla antaa vielä aineettoman lahjan, tai lahjoittaa osan uuden kirjan hinnasta säästetyistä rahoista hyväntekeväisyyskohteeseen, voi tukea tehokkaasti luontoa vähemman rasittavaa joulua!


* * * * *

Ehkä inspiraatio löytyi tästä listasta, jonkun lehden tai toisen bloggarin julkaisusta, tai ehkä täytyy vielä suunnata kirjakauppaan kysymään myyjän neuvoa, mutta kirjan etsinnässä ei kannata luovuttaa! Listauksesta inspiroituneena, huomiseksi sunnitteilla on kommentointia ennakkoluuloista ja liian varovaisista lahjanhankkijoista!

torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskuun koonti & joulukuun suunnitelmat

Marraskuu meni ohi silmänräpäyksessä, mutta toisaalta kuun alusta tuntuu olevan ikuisuus. Vielä toisella viikolla olin positiivinen siitä, että tässä kuussa saisin julkaistua useamman postauksen, mutta kouluhommien kasaantuessa ja luettujen pinon kasvaessa totesin, etten saisi itseäni kirjoittamaan edes yhtä ylimääräistä postausta. Jälleen kerran aikaa vei myös kaikki ylimääräiset hommat, kuten työt, syntymäpäivät ja ainejärjestön vuosijuhlat.

Kaiken lisäksi olen ollut hankaliin kellon aikoihin kotona, minkä takia kuvien ottaminen on ollut enemmän kuin haasteellista. Jyväskylä on ollut itkttävän harmaa ja lumeton koko kuukauden, joten valoisuutta tai talven valloittavaa fiilistä ei ole ollut kuin kahtena kolmena päivänä tarjolla.

* * * * *

Kuukauden luetut olivatkin heti postauksen alussa esillä. Marraskuu on onnekseni ollut erittäin onnistunut lukukuukausi. Kaikkiaan luettuja kertyi kolmetoista (!!), mikä on varmasti eniten pitkään aikaan! Ja luetut olivat:

Sä maksat, Miikka Niiranen & Pekka Salminen
Ylpeydestä, Marko Kantomaa
Yyteet, Matti Rönkä
Perfect Chemistry, Simone Elkeles
Vihan ja inhon internet, Johanna Vehkoo & Emmi Nieminen
Toinen tuntematon, (toim.) Johanna Catani & Lari Mäkelä
Voimalla seitsemän pöllön, Hannu Mäkelä
Vankileirihelvetti Dragsvik: Tammisaaren joukokuolema 1918, Sture Lindholm
Pappilan neidot, Kaari Utrio
50/50, Lauri Mäkinen
Sudenmorsian, Aino Kallas
The Fixer: A Story from Sarajevo, Joe Sacco
My Life Next Door, Huntley Fitzpatrick

Mennyt kuu oli todella monipuolinen lukukuukausi. Luin ihan perinteistä kaunokirjallisuutta, lastenkirjan, nuorten aikuisten romansseja, pari sarjakuvaa, klassikon, faktaa ja lyhyt tarinoita. Pitkästä aikaa siis vaikka mitä! Postauksia on näistä luvassa melkein kaikista. Ainoastaan The Fixer, My Life Next Door, Perfect Chemistry ja Pappilan neidot saattavat jäädä kirjoittamatta. Eli jos vaikka joulukuu olisi kirjapostausten kuukasi :D

 Lukupino on yöpöydälläni alkanut pikkuhiljaa peittämään lukuvalon, mikä on ehkä pieni uhka jos haluaa lukea kunnollisessa valossa. Mutta kuten näkyy, niin luettavaa riittää myös joulukuulle (luultavasti myös pitkälle ensi vuoden puolelle saakka). Kouluhommat on itseasiassa jo parin viikon päästä saatu hoidettua, joten sen jälkeen viimeistään on aika todella uppoutua kirjojen pariin. Seuraavana täytyy varmaan vastoin kaikkia suunnitelmia aloittaa Henrik Holapan Minä perustin natsijärjestön, koska tänään tuli Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös lakkauttaa kyseinen järjestö.

Hauskaa joulun odotusta jokaiselle, huomenna pääsee availemaan ensimmäisiä joulukalentereiden luukkuja, jota itse ainakin odotan innollla, koska päätin ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi vähän erilaisen kalenterin tänä vuonna!


lauantai 25. marraskuuta 2017

Superlukumaraton 3/4 - Päivittyvä postaus + koonti

Viime aikaiset lukumaratonit ovat olleet minulta monessa mielessä riman alituksia ja hutaisten suoritettuja, mutta näin marraskuun kunniaksi päätin suunnitella vähän enemmän etukäteen. Rästilukemista löytyy, enkä välttämättä kaipaisi enempää kirjoja blogattavienkaan pinoon, mutta lukumaratonista on aina yhtä vaikea kieltäytyä. 

Marraskuun lukumaratonia vetää vuorostaan Henna Carry on Reading-blogista, ja säännöthän ovat samat kuin aina ennenkin, lukemista 24 tunnin ajan niin paljon kuin kerkiää.


Tämän kuun lukumaratonin aloitan tänään lauantaina (25.11.) kello 17:30. Tavoitteita en aseta kovinkaan korkealle, haluaisin ainoastaan saada luettua loppuun Lauri Mäkisen 50/50, ja ehkä aloittaan Leigh Bardugon Shadow and Bonen. Muita vaihtoehtoja on näkyvillä yllä olevassa kuvassa, Sudenmorsian houkuttelisi lyhyytensä puolesta. Tuttuun tapaan maratonpäivittely saataa jäädä vähän vähemmälle, mutta yritän parhaani!

25.11., klo 18:15
Aloitin lukumaratonin ajallansa, ja viimeinen 45 minuuttia on kulunut äänikirjan parissa. Kirjavalinta on jo kauan kesken ollut Huntley Fitzpatrickin My Life Next Door. Pakko sanoa, etten ole kovinkaan innoissani tästä kirjasta, mutta kyllä se vielä loppuun saadaan.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia

25.11., klo 20:02
Viimeinen kaksi tuntia on mennyt aikalailla lukematta. Sain avattua 50/50, mutta tuossa se odottelee joskos kohta saisin aloitettua myös lukemisen. Ei muuta ihmeellistä tähän väliin.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia

25.11., klo 23:00
Innostuin vihdoin lukemaan, ja viimeisen kolmen vartin aikana on 50/50 edennyt lähes 60 sivua. Ei enää montaa sivua puoleen väliin, ja vähän houkuttaisi lukea koko kirja loppuun vielä ennen nukkumaan menoa.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: 55

26.11., klo 02:20
Sain luettua 50/50 ennen nukkumaan menoa! Pitkästä aikaa päätin käyttää Post-it lappuja asioiden merkkaamiseen, ja tässä kirjassa oli kieltämättä paljon ajateltavaa. Huomenaamulla on siis tarkoitus jatkaa, silloin ehkä ensimmäisenä luvassa Sudenmorsian.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: n. 240

26.11., klo 12:18
Muutaman tunnin hereillä olo on ollut tehokasta aikaa, ja Sudenmorsian tuli luettua vauhdikaasti kannesta kanteen. Nyt houkuttelisi aloittaa Shadow and Bone, joka on ollut viime ajat korkealla TBR-listalla. Toisaalta olisi niin monta muutakin vaihtoehtoa, että pitää melkein arpoa mihin seuraavaksi ryhtyy :D
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: n. 336

26.11., klo 14:08
Tehokasta lukuaikaa olisi reilu kolme tuntia jäljellä, mutta tällä hetkellä mikään aloitettu kirja ei oikein innosta. Shadow and Bone jäi kesken kolmenkymmenen sivun jälkeen ja kokeilin aloitella Anneli Kannon Lahtareita, mutta turhaa. Ehkä pidän ruokatauon ja otan nyt valoisan aikaan muutaman kuvan tulevaisuuden varalle, ja sitten yritän uudelleen.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: n. 400

* * * * *
30.11.2017
Koonti
Muutama päivä tässä vierähti, mutta nyt on vihdoin aika kirjoittaa koonti! Tai lähinnä kahdella rivillä summata kuinka paljon sitä tulikaan luettua.
Eli loppuun luin Lauri Mäkisen 50/50 ja Aino Kallaksen Sudenmorsiammen. Näiden lisäksi kokeilin lukea Anneli Kannon Lahtareita sekä Leigh Bardugon Shadow and Bonea. Äänikirjaa tuli kaikkiaan kuunneltua noin kolme tuntia, valittuna kirjana Huntley Fitzpatrickin My Life Next Door.
Yhteensä:
Sivuja 412
Äänikirjaa 3h 5min

Lauantaina lukeminen kulki sunnuntaita selkeästi paremmin, ja maratonista tuli pari tuntia lyhyempi, kun vietimme kaveriporukan kanssa aikaa iltapäivällä. Edelleenkään en ole ihan löytänyt sitä hyvää maratoonaus flowta, mitä kaipailisin, mutta onhan joulukuussa vielä yksi mahdollisuus! 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

21 kirjaa, 21 faktaa

Tänään aloitin aamun vuosijuhlilta ylijääneellä Pommacilla, koska juurikin näillä hetkillä olen virallisesti 21 vuotta kulkenut tässä maailmassa. Tekisi mieli melkein heittäytyä muistelevaksi, ja miettiä, mitä kaikkea sitä onkaan ehtinyt vuosien aikana tapahtua, mutta jotenkin ei nyt inspiroi. Koska päivän suunnitelmana on lukea kaikessa rauhassa kirjoja, ja ehkä hakea ruokaa, niin eipä tässä nyt olo kovinkaan paljon erilaiseltakaan tunnu. Ei vanhemmalta ainakaan.

Mutta. Koska synttärit on aina hyvä syy keksiä uusia ei-niin-perinteisiä postauksia, niin here we go. Keräsin hyllystä 21 kirjaa, jotka kertova jotain minusta, joko lukijana tai ihmisenä. Käytännössä siis 21 faktaa, ja 21 ainakin jollain tavalla suosikkikirjaani.


Leigh Bardugo - Six of Crows: On aina tasaisin väliajoin hyvä muistuttaa, että Six of Crows on minun kaikkien aikojen lempikirja, joten tässä se muistutus taas on.
Rebecca Solnit - Men Explain Things to Me: Itseasiassa tällä voisi kattaa kaksi faktaa minusta. Ensimmäisenä tietenkin on se, että olen innokas feministi ja feministisen kirjallisuuden kuluttuja, ja toisena se, että rakastan tähtikuvioita ja tähtien katselua (tätä jälkimmäistä varten pitää nähdä kirjan kansi, joka löytyy täältä)
John Lloyd & John Mitchinson - Tietoa kaikkitietäville: Feminismin ja tähtien lisäksi minulla on intohimoinen suhde myös nippelitiedon kanssa. Tiesittekö, että raamattu kieltää kameleonttien syömisen?
Meik Wiking - The Little Book of Hygge: Kauniit kirjat on ehdottomasti minun juttu, mutta tähän listaan Hygge on päässyt sen sisällön takia. Koska olen ihminen, joka rakastui kaikkeen Hyggeen liittyvään, vaan sen takia, että tajusin jo eläväni melkein sen mukaan. Kaikki mukava ja kotoisa, rento ja välilä laiskakin on my way to go.
Ville Kivimäki - Murtuneet mielet: Valitsin kaikista historia-aiheisista kirjoitani Murtuneet mielet, koska se on mielestäni ehkä yksi parhaimmista. Tässä yhteydessä se edustaa rakkauttani historiaa kohtaan. Ja sitä, että tosiaan myös opiskelen historiaa.
Wendy Lower - Hitlerin raivottaret: Oli kyseessä sitten natsit tai Ruandan kansanmurha, minua kiinnostaa mielten ja ihmiskunnan historian synkempi puoli. Sopii hyvin vastapainoksi YA-romantiikalle.



Sarah J. Maas - A Court of Mist and Fury: Ensimmäinen kirja, joka pitkään aikaan herätti minussa kauan kadoksissa olleita fanityttötuntemuksia. Oli hauska huomata, että ne ovat vielä tallella.
Edgar Lee Masters - Spoon River Antologia: Yksi harvoista runokirjoista, jonka olen lukenut loppuun, ja josta olen todella pitänyt. Mikään kirjalista, jonka teen ei ole mitään ilman tätä.
Jukka Viikilä - Akvarellejä Engelin kaupungista: Sen lisäksi, että Engelin kaupunki oli ensimmäinen Finlandia kirja, jonka luin, se on myös kirja Helsingistä. Ja Helsinki on minulle aina se ainoa oikea koti, vaikka elämä olisikin kuljettanut 250 kilometriä pohjoisempaan.
Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia: Dekkarit ja jännärit ovat genrejä joita luen harvoin, ja joista en oikeastaan kovinkaan paljon pidä. Ja tämä onkin ainoaa laatuaan hyllyssäni, muita mainittuihin genreihin meneviä kirjoja en edes omista.
Jane Hawking - Travelling to Infinity: Rakastan elokuvia, ja jos hyvä elokuva on tehty kirjasta, yleensä ostan sen kirjan. Varsinkin, jos kyseessä on elämänkerta.
The Selected Work of Virginia Woolf: Uusi kirjailijarakkauteni. Vaikka Mrs. Dalloway on vielä lukematta.



Joe Abercrombie - Half a King: Kun odotan oikeaa fiilistä lukea jotain kirjaa, ne saattavat jäädä pitkäksikin aikaa roikkumaan hyllyyn. Tai ikuisuudeksi, kunnes ei enää kiinnosta lukea sitä. Vaikka Half a King vaikutaa mielenkiintoiselta, se on roikkunut jo aika kauan, ja on vaarassa luisua ei kiinnosta enää kategoriaan.
Mika Waltari - Tanssi yli hautojen: Jos kirja on vanha ja kaunis, ja siinä on romanttinen tarina, niin luultavasti minä hankin sen. Vaikken koskaan lukisikaan niitä, niin nämä 40- ja 50-luvun painokset onnistuvat aina viemään sydämeni.
Leigh Bardugo - Shadow and Bone: Niinkin yksinkertainen, kuin seuraavana TBR-listalla
Tove Jansson - Vaarallinen juhannus: En ole Muumi-hullu, mutta jotenkin aina päädyn valitsemaan Muumi-kortteja, heräteostin Arabian Muumi-kannun, luen Vaarallisen juhannuksen joka vuosi, ja olen lukenut varmaan kaikki Muumi-kirjat. Mutta virallisesti en ole kyllä Muumi-intoilija.
Johanna Valkama - Itämeren Auri: Historialliset romanssit. Kirjailijalla ei ole väliä, näitä on tullut luettua muutama. Erityisesti Kaari Utrion 1800-luvulle sijoittuvat kirjat, mutta Itämeren Aurin avulla olen uskaltanut kokeilla myös vähän vanhempaakin menneisyyttä.
Diana Gabaldon - Muukalainen: Yksi niistä kirjasarjoista (ja tv-sarjoista), jonka olen päättänyt loppuvan ensimmäiseen kirjaan. En ole kiinnostunut lukemaan seuraavia osia, vaikka rakastankin Muukalaista.


Don Rosa - Sammon salaisuus: Ainoa kirja, johon olen käynyt pyytämässä signeerausta tekijältä. Ja yksi ainoista, johon sen edes haluaisin.
J.K. Rowling - Harry Potter ja Azkabanin vanki: Tulen aina ja ikuisesti olemaan Harry Potter-fani. Ja Azkabanin vanki tulee aina olemaan kirjoista se paras.
Erkka Mykkänen (toim.) - Jatkuu! Novelli- ja esseekokoelmat ovat minulle vieras, ja hieman epämielyttävä kirjallisuudenlaji. Olen viime aikoina yrittänyt lukea varsinkin novelleja, joten ehkä tämä tästä.

* * * * *
Pitkä ja ehkä vähän tylsä postaus, mutta ehkä se on tässä tapauksessa salittua... Enemmän näistä tuli kirjafaktoja, mutta kuitenkin. Hauskaa sunnuntaita kaikille, palataan ensi viikolla asiaan! 

maanantai 13. marraskuuta 2017

Marko Kantomaa: Ylpeydestä


Ylpeydestä on kirja, josta en ollut kuullutkaan vielä kaksi päivää ennen kirjamessuja. Ihmettelin sitä töissä, ja satuin kuulemaan kirjailijahaastattelun sivukorvalla, mutten löytänyt suurtakaan inspiraatiota lukea sitä. Kunnes yhtenä päivänä se vaan iski, kun vihdoin tajusin, mistä kirjassa itseasiassa puhutaan. Aihe on niin mielenkiintoinen, että lopulta oli aika sittenkin lukea tämä.

* * * * *
Kuusitoistavuotias Joonas voisi vain juosta. Mutta kentillä leijuu mieshormonien sankka sumu, kiihottava ja häiritsevä. Petollinen. Eikä hän uskalla järkyttää stadioneiden ikiaikaista hormonitasapainoa, vaikka se pyörii ajatuksissa jatkuvasti. Harjoituksissa, kilpailuissa, kotona, koulussa. Öisin, päivisin, unessa, valveilla.
Alex on täydellinen: kimmoisa, kestävä ja nopea. Voittamaton. Virheetön ryhti kannattelee vaaleaa sänkipäätä korkealla muiden yläpuolella. Sen ainoa huono puoli on sydän: saatanan suuri. 
Kun Alex siirtyy samaan seuraan, elämä muuttuu sietämättömäksi. Joskus Joonaksesta tuntuu, että hänen ajatuksensa on ohjelmoitu voimakkaiden lihasten, kapean lantion ja leveiden hartioiden himolle niin kuin keuhkot on ohjelmoitu hengittämään. Tulee tukehtumisen tunne. Eikä silloin voi juosta.
Kunnes koulun käytävälle ilmestyy lommoposkinen Jenni, joka ei välitä. Se on röyhkeä, epäsosiaalinen ja aiheuttaa hankaluuksia. Ja rakastaa naisia. Eikä mikään ole enää entisensä.
* * * * *
 Ensimmäinen este meinasi nousta minun ja Ylpeydestä välille, kun Kantomaan kirjoitustapa ei meinannut saada otetta minusta. Varsinkin ensimmäisten lukujen aikana kamppailin, etten olisi jättänyt kirjaa kesken ja ainoastaan tuhahtanut nimettömälle, rönsyilevälle kuvailulle. Olen edelleen ehkä ”perinteisemmän” tarinankerronnan ystävä, tosin lopulta omatkin aivot suostuivat tottumaan tämän kirjan tapoihin. Eikä kirjoitustapa ole pelkästään negatiivinen asia. Keskeinen teema kirjassa on juoksu, ja sen kuvaus on itseasiassa yllättävän viehättävää. Kestävyysjuoksuun Kantomaan tyyli sopii paremmin, kuin alussa saattaisi uskoa. 

 Eikä Ylpeyden ainoa tökkivä elementti ollut kerrontatapa. Monta kertaa huomasin turhautuvani kuusitoistavuotiaaseen päähenkilöön Joonakseen siinä määrin, että olisin voinut ravistella häntä hieman, ja ehdottaa valintojen miettimistä kaksi sekuntia pidempää. Kirjassa on kuitenkin saavutettu ihailtavan realistinen lähestyminen hänen ikäisensä ajatuksiin. Aika usein turhautumiseni loppui siihen, kun totesin, ettei häneltä voi oikeastaan odottaa muutakaan. 

Kantomaa nostaa kirjan avulla esiin keskustelun, jota niin harvoin urheilun yhteydessä halutaan käydä. Miten urheilijan seksuaalisuuden voidaan katsoa vielä herran vuonna 2017 vaikuttavan hänen suoritukseensa? Miten iso tabu ”poikkeava” seksuaalinen suuntautuminen onkaan edelleen urheilumaailmassa? Ketään ei varmasti yllätä, että joissain kohtiin kirjoja lähestulkoon kiehuin hahmojen konservatiivisten ajatusten takia, toisaalta myös riemuitsin, miten nuoret edustivat omaa sukupolveansa sivuilla. 

Koska kuuntelin suurimman osan Ylpeydestä äänikirjana pyöräillessäni töihin, huomasin loppua kohden kuuntelevani tarinaa vähän turhankin intensiivisesti. Myönnettäköön, että yhden yön unet jäivät hieman lyhyemmiksi, kun en voinut lopettaa kirjaa kesken. Joonaksen kokemat vastoinkäymiset veivät mukanansa, ja kirja loppu jätti hyvän maun suuhun intensiivisemmän loppupuoliskon jälkeen. En kaipaa lisää enää, mutta samalla en olisi tyytynyt vähempäänkään. 

Ylpeydestä on kirja, jonka aiheesta pitäisi puhua huomattavasti enemmän, kuin mitä siitä tällä hetkellä puhutaan. Urheilu ja seksuaalisuus ovat teemoja, jotka nähdään jossain määrin tabuna, ja toisensa keskustelusta poissulkevina. Koska tasa-arvoasioiden lomassa olen myös suuri urheilun ystävä, kirjan aihe kolahti vielä vahvemmin, kuin mitä oletin. Ja koska en uskonut edes ensimmäisen viidenkymmenen sivun jälkeen pitäväni kirjasta niin paljon, kuin mitä lopulta pidin, loppu hyvin kaikki hyvin. Jälkeen jäi soimaan toiveikas nuotti siitä, ettei kaikkea välttämättä olekaan menetetty. Haluaisin tosissani, että Ylpeydestä saisi tulevaisuudessa enemmän huomiota, kuin mitä se tähän mennessä onkaan saanut, sillä se voisi toimia jonkinlaisena keskustelun avauksena käsittelemäänsä aiheeseen. Ihan syystäkin.

* * * * *
Julkaisuvuosi 2017
Johnny Kniga
248 sivua
Kustantajalta
Suomeksi
Kuvaus+kuva, Johnny Kniga


perjantai 10. marraskuuta 2017

Bea Uusma: Naparetki

Naparetki käännettiin suomeksi juuri sopivasti, korjatkaa jos olen väärässä, viime vuoden jouluksi. Tai edellisen. Kuitenkin, niin tai näin, ostimme kirjan serkulleni joululahjaksi, ja sinä vuonna se oli niin suosittu lahjakirja, että jouduimme ajamaan Helsingistä Keravalle saadaksemme sen. Silloin hieman uteliaisuuttani lehteilin kirjaa läpi, mutta lehteily muuttui melkein koko kirjan lukemiseksi. Ainoastaan lahjakirjastatus esti kaikista häpeilemättömimmän selailun. 

Ja nyt heittäydyin villiksi lokakuun tukien saavuttua, ja vihdoinkin ostin oman Naparetken hyllyyni. Tosin jumbopokkarina, ja nyt haaveilen kovakantista kirjaa Adlibriksestä. Luvassa on paljon hehkutusta, koska en ole vähään aikaan lukenut mitään Naparetken kaltaista!
* * * * * 
Kolme ruotsalaismiestä lähti tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla vuonna 1897. Vuonna 1930 miesten ja heidän leirinsä jäännökset löydettiin pikkusaarelta Huippuvuorilta. Tapaus on kiehtonut kirjailijoita, toimittajia, lääkäreitä ja tavallisia ihmisiä, ja siitä on kirjoitettu paljon. Ruotsissa on myös Andrée-retkikunnalle omistettu museo.
Bea Uusmassa heräsi intohimoinen kiinnostus aiheeseen, ja hän luki kaiken naparetkeen liittyvän. Ja alkoi ratkoa arvoitusta. Kuinka he kuolivat? Miksi he kuolivat? Mitä oikein tapahtui? Näin alkaa retki kauas menneisyyteen ja palapelin palaset loksahtelevat vaiheittain paikalleen. Lopulta saadaan seikkaperäinen vastaus kaikkiin kysymyksiin – ainakin teoriassa.
* * * * *
En voi kuin nostaa hattua sille, miten ison työn Uusma on tehnyt kirjaa kirjoittaessaan. Hänen intohimonsa Andréen retkikuntaa kohtaan on jo itsessään erittäin mielenkiintoista ja ihailtavaa. Jos käyttäisin edes neljäkymmentä prosenttia hänen innostuksen määrästä omien koulutehtävieni tekemiseen, olisin varmasti vuosikurssimme paras. Ainakin minuun Uusman innostus aiheeseen tarttui ehkä vähän liiankin paljon. Jossain vaiheessa huomasin googlailevani missä päin maailmaa Huippuvuoret sijaitsevatkaan, ja miten sinne pääsee. Olin oikeastaan ihan valmis lähtemään etsimään Tanskansaaren naapurisaarelle purkissa heitettyä jäähyväiskirjettä. Vietin myös laittoman paljon aikaa kirjan loppupuolen spekulaatioiden parissa. Toisaalta, niihin on myös helppo uppoutua.

Naparetki kannattaa lukea myös pelkästään sen ulkonäön takia. Kirjassa on yllättävän vähän perinteisesti aseteltua tekstiä, vaan sivut ovat täytetty kuvilla, päiväkirjamerkinnöillä, kirjeillä sekä Uusman omilla kokemuksilla. Jos kiinnostaa hankkia tämä omaksi, kannattaa ostaa joko jumbopokkari tai kovakantinen, sillä pokkaria selaillessani huomasin suuren osan kuvista puuttuvan. Ja kova kantisessa mukana on myös värit, mikä tekee kirjasta vielä hienomman kertaa kymmenen. Koska sisältö on vaihtelevaa, Naparetki on todella nopea lukea. Jossain kohtaa huomasi, että sivuja on juuri ja juuri kaksikymmentä jäljellä, mutta olin kyllä ihan valmis vielä jatkamaan senkin ylitse.

Naparetken tarina on itseasiassa loppujen lopuksi aika surullinen. Vaikka en voi kieltää Andréen retkikunnan kunnianhimoisen (ja hullun) tavoitteen romanttisuutta kaikessa seikkailunhalukkuudessaan, niin onhan heidän lopullinen kohtalo aika surullinen. Kun vielä luki matkasta ennen viimeiselle saarelle pääsyä, sitä jotenkin vaipui itse epätoivoon. Tunteiden kirjo oli siis laaja, kun yritin selvitä surkutteluni, seikkailufiiliksen ja ”oliko nyt niin hyvä idea pojat” ajatusteni kanssa eteenpäin.
”Anna Charlier makaan haudassaan hautapaikalla 6640 kunniallisella hautausmaalla Devonissa Englannissa. Hän oli kuollessaan 78-cuotias. Samassa haudassa on hänen miehensä Gilbert Hawtrey. Mutta Annan ruumiista puuttuu sydän. Ruumiissa ei ole sydäntä. 
Syyskuun 4:nnestä päivästä vuonna 1949 olisi tullut Nils Strindbergin seitsemäskymmenesseitsemäs syntymäpäivä. Hänen veljensä ovat kokoontuneet Tukholman Pohjoiselle hautausmaalle. He ovat jo ikääntyneitä miehiä, päällystakeissaan, hatuissaan. On varhainen, kolea aamu. Kenekään ulkopuolisen tietämättä he täyttävät salassa Anna Charlierin viimeisen tahdon. Hänen kuolemansa jälkeen hänen sydämensä leikattiin irti ruumiista ja poltettiin. Ja lupaa hakematta, muita asiaan sotkematta, he avaavat Nils Strindbergin haudan ja laskevat sinne pienen hopea-arkun. 
Arkussa lepää anna Charlierin sydän.” s. 260
Naparetki on jotain sellaista, mitä en varmaan koskaan ole lukenut aiemmin. Vaikka ärsyynnyn lievästi, kun lopulta ratkaisua retkikunnan kohtalosta ei selvinnytkään (eikä kirjan idea olekaan sitä välttämättä lukijalle selvittää), niin ennen kaikkea olin onnellinen tämän kirjan olemassa olosta. Uskon, että tulen suosittelemaan Naparetkeä kaikille vielä pitkään, koska se on samaan aikaan tietokirja, kaksitasoinen ”romaani”, sydäntä särkevä, mutta kertomus intohimosta ja innostuksesta saavuttaa jotain. Lukekaa tämä.
* * * * * 
Julkaisuvuosi 2016
Expeditionen. Min kärlekshistoria
LIKE
288 sivua
Oma
Suomeksi
Kuvaus Goodreads

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Marissa Meyer: Winter


Ensinnäkin, ennen kuin kukaan ehtii lukemaan pidemmälle, kyseessä on sarjan neljäs osa, eli kaikilta spoilereilta ei voi välttyä.

Lukukesän suurin puristus oli vihdoin lukea Marissa Meyerin The Lunar Chronicles - sarjan päätösosa. Kamppailun siitä teki se, että kirja on hieman yli kahdeksansataa sivua paksu, ja äänikirjakin kestää lähes vuorokauden. Eli pikku urakasta ei ollut kyse, varsinkin, kun oma kärsivällisyyteni ei aina riitä edes neljänsadan sivun lukemiseen.
* * * * *
Princess Winter is admired by the Lunar people for her grace and kindness, and despite the scars that mark her face, her beauty is said to be even more breathtaking than that of her stepmother, Queen Levana. 
Winter despises her stepmother, and knows Levana won't approve of her feelings for her childhood friend--the handsome palace guard, Jacin. But Winter isn't as weak as Levana believes her to be and she's been undermining her stepmother's wishes for years. Together with the cyborg mechanic, Cinder, and her allies, Winter might even have the power to launch a revolution and win a war that's been raging for far too long.
* * * * *
Pitkästä aikaa sain luettua sarjan loppuun. Kaksi kesää siihen meni, mutta saavutus kuitenkin. Onnekseni olin edellisenä kesänä (siis kesällä 2016) lukenut oikeasti kiinnostuneena The Lunar Chroniclesin kolme ensimmäistä osaa, minkä takia päätökseen oli huomattavasti helpompi uppouua mukaan. Ei tuntunut siltä, että edellisestä kerrasta oli kulunut niin paljon aikaa. Sen lisäksi sarjan päätökset ovat minulle yllättävän vieras konsepti, ja vaikka teoriassa tiesin, miten sarja päättyy, huomasin silti jännittäväni loppua yllättävän paljon. 

Vaikka en pidä kovinkaan paljoa scifistä, Winter ja sen edeltäjät ovat olleet positiivinen yllätys. Ehkä se johtuu maailmanrakentamisesta, ja siitä miten paljon hahmot tuovat lisää sisältöä tarinaan. Avaruus-/tiedeseikkailua on vähemmän, ja hahmoja enemmän.

Edellisistä kirjoista tutut hahmot palaavat tarinan finaaliin, ja jo aiemmin pikaisesti mainittu prinsessa Winter saa vihdoin oman kirjansa. Winterin mukaan tulon myötä päästään myös lähemmäs kuningatar Levanaa, ja tutustutaan paremmin Kuussa asuvan lunarkansan elämään. Kirjan alussa on niin paljon avoimia kysymyksiä liittyen siihen, miten kaikki lopulta tulee päättymään, ettei siinä ehtinyt tylsistymään. Ja sitten oltiinkin jo täydessä vauhdissa.

Oikeastaan koko kahdeksansadan sivun ajan tarina säilytti täydellisen tasapainon vauhdikkaan toiminnan, juonittelun ja yleisen jutustelun kanssa. Kaikki hahmot saivat sopivasti sivuja omien tarinoidensa kertomiseen (kirja on kerrottu aiempien kirjojen päähenkilöiden näkökulmista, sekä Winterin, Levanan ja tämän kirjan miespäähenkilön Jacinin näkökulmista), siitäkin huolimatta, että kertojia on tosiaan yllättävän monta. Meyerin kirjoitustyyli on juuri sopivan koukuttavaa, että kirjan paksuuden voi antaa sen takia anteeksi.

Ei varmasti kovin yllättäen, suurin epäkohta Winterissä on juuri sen pituus. Nuorten aikuisten scifi kirjan ei kuuluisi olla ihan näin pitkä. Jos kirjalla on mittaa melkein yhtä paljon, kuin venäläisessä klassikossa, olisi ehkä voinut hetken aikaa miettiä, jos jotain olisi voinut karsia. En nyt osaa antaa ehdotusta, mistä kohtaa tässä tapauksessa, mutta olisi kuitenkin.
Toinen asia, mitä en hyväksy, on se, mitä eräille hahmoille tapahtuu kirjan aika. Se on ehkä oma vika, kun kiinnyn aina niin paljon fiktiivisiin hahmoihin, mutta saa lukijankin tunteita välillä säästellä. Tämä on ehkä viimeinen asia, jolla oikeastaan on vaikutusta siihen onko kirja hyvä vai ei, mutta olkaa varovaisia :D

Olen edelleen vakuuttunut siitä, että satujen ja tulevaisuuten sijoittuvan scifin sekoitus on yllättävän toimiva idea kirjaan. Aiemmissa osissa on seikkailtu Tuhkimon, Punahilkan/Kaunottaren & hirviön ja Tähkäpään tahtiin, nyt mukaan saatiin vielä Lumikkikin. On hauska nähdä, miten tuttu satu vääntyy ihan uuteen, mutta tunnistettavaan muotoon taitavan kirjoittajan kädestä. Näitä enemmän kiitos!

Winter on juuri sopiva lopetus tälle sarjalle. Se ei veny liian pitkäksi, ja koska kirjoissa kyllä riittää sivuja, ei se jää myöskään liian lyhyeksi. Tutuksi tulleita hahmoja jää vähän ikävä (tosin vielä on tie-in kirja, jos tulee liian ikävä), mutta on hauska lähteä kohti seuraavia seikkailuja. Meyer tarjoaa kiinnostavan tulevaisuuskuvan, johon on sekotettu hieman fantasiaelementtejä. Jopa scifiä aktiivisesti välttävä voi nauttia tästä!

* * * * *
Julkaisuvuosi 2015
Feiwel & Friends
827 sivua
Oma + äänikirja
Englanniksi
Lainaus Goodreads

tiistai 7. marraskuuta 2017

Stephanie Garber: Caraval

En edes uskalla enää klikkailla blogin luonnoksia auki, niin monta postausta odottaa edelleen kirjoittamistaan. En ole osannut edes hyödyntää syysflunssaa, joka on ajanut sänkyyn ja muutamina päivinä pitkiin toimettomiin tunteihin. Mutta nyt, kun olisi tärkeämpää tehdä kouluhommia, päätin pitkästä aikaa avata Bloggerin ja kirjoitella näitä rästejä pois.

Kesällä keräsin kirjastosta sylillisen kirjoja mahdollisesti luettavaksi, ja oikeastaan ainoa kirja, jonka lopulta siitä luin oli Stephanie Garberin Caraval. 

* * * * *
Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto. Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren. Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?
      * * * * *

Caraval on minulle ensimmäinen kosketus tähän mystiseen sirkus(ish)genreen. Tämän tyyppisiä kirjoja tuntuu olevan jonkin verran (esimerkiksi Erin Morgensternin Yön sirkus), mutta jotenkin en ole koskaan kokenut sen suurempaa vetoa näitä kohtaan. Ajattelin kuitenkin kerrankin olla ajan hermolla ja lukea kirjan, joka on julkaistu ja suomennettukin vielä viimeisen vuoden aikana. Ja tällä kertaa on pakko myöntää, etten välttämättä nauttinut tästä kirjasta niin paljon, kuin olisin voinut.

Näin yleisesti Caraval on ihan viihdyttävä, ja aikuisempikin lukija varmasti voi viihtyä sen äärellä hyvin. Siinä on kiitettävä määrä vauhtia, eikä se oikeastaan tunnu noin neljänsadan sivun kirjalta. Sen maailma on suhteellisen rajattu ja hahmoja on sopiva määrä, jolloin mukana pysyy oikein hyvin, eikä sen takia oikeastaan joudu kertailemaan tapahtumia tai miettiä, kenestä nyt taas puhuttiinkaan. Vaikka periaatteessa pidän kirjoista, joissa näin on, olisin silti kaivannut vähän monimutkaisuutta sekä maailmaan että kirjan juoneen. En välttämättä ymmärrä, mistä kaikki kirjan hype on alun perin lähtöisin.

Siitä huolimatta, että hahmoja on vähän, kukaan heistä ei lopulta saanut minua liian kiinnostuneeksi kirjasta. Huomasin, että minulle oli lopulta aika yksi ja sama mitä heille tarinan aikana käy. Paikoitellen päähenkilösisarukset tuntuivat lähes ärsyttävän naiiveilta ja ehdottomilta.
Kirjan pahishahmot eivät olleet läheskään niin luotaan työntäviä, kuin olisivat voineet olla, vaikka yritystä kyllä on. He jäivät vielä pintapuolisemmiksi, kuin päähenkilöt. Olisin kaivannut ehkä hiukkasen enemmän selitystä heidän motiiveillensa (jotka muuten olivat pääasiassa epäonnistuneeseen rakkauteen liittyviä...), ja he loistivat suuren osan kirjasta poissaolollaan. 

Koska en halua pelkästään kritisoida Caravalia, on minun myönnettävä, että onhan kirja ihan houkuttelevalla tavalla visuaalinen. Päähenkilö Scarletilla on synestesia, eli hän esimerkiksi näkee tunteet väreinä. Sekä tämän, että Garberin kirjoitustyylin ansiosta kirjassa on poikkeuksellisen voimakkaat värit, minkä takia lukemisesta tulee huomattavasti kiinnostavampaa. 

Caravalin lukemisesta on kulunut minulla kohta kolme kuukautta, joten myönnän kirjoittaneeni tätä postausta hyvin hatarien muistikuvien ja vielä hatarampien muistiinpanojen perusteelta. Jälkeenpäin on toki helpompi miettiä yleisfiilistä, joka tässä tapauksessa ei ollut kovin imarteleva. En ole vähään aikaan kirjoittanut ihan näin kehnoa postausta yhdestäkään kirjasta, mutta toivottavasti tästä saa edes jotain irti...

* * * * *
 Julkaisuvuosi 2017
WSOY
359 sivua
Kirjastosta
Suomeksi
Lainaus, Risingshadow, kuva Goodreads

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Elokuva: Tuntematon sotilas (2017)

Ensimmäisenä lyhyt tarina:
Minulla ja Tuntemattomalla sotilaalla ei ole kovin lämpimät välit. Olen yrittänyt lukea kirjaa pariin kertaan, ja tunnen Wikipedia-artikkelin kuin omat taskuni. Viimeksi olen koskenut mihinkään Tuntemattomaan liittyvään lukion toisella luokalla (eli viisi vuotta sitten), kun hampaat irvessä luin kirjaa samalla kuin katsoin elokuvaa ja täydensin hataria tietojani mainitulla Wikipedia-sivulla. Tästä huolimatta osaan vanhimman elokuvan (ja kirjan) alun melkein sanasta sanaa ulkoa, koska perheessämme Tuntemattomasta kyllä pidetään.

Aluksi traumatisoiduin esiteininä elokuvien kuolemakohtauksista ja sitten tajusin, ettei vanhin elokuva ole kovin kummoisesti näytelty ja yllättävän tylsä. Kaipasin myös lisää kritiikkiä koko sotaa kohtaan. Varsinkin, kun Sotaromaanissa sitä kritiikkiä kyllä on. Erityisesti kaksi ensimmäistä on pitänyt minut poissa aiheen ääreltä, aina menneeseen maanantaihin saakka. Koska haluan edes vähän olla perillä keskustelusta (ja tietty haluan sanoa oman mielipiteeni asiasta), päätin kokemuksista huolimatta lähteä katsomaan uutta Tuntematonta.

* * * * *
Ennakkofiilikset (kirjoitettu ennen elokuvan alkua):
Myönnän, että minua jännittää mennä katsomaan elokuvaa. Kuten sanottu, suhteeni Tuntemattomaan on pääasiassa kielteinen, ja suhtaudun sotaelokuviin näin yleisestikin aika varauksella. Ihan jo vaan sen takia, etten halua katsoa (tai lukea) surullisia tarinoita, joissa kiinnyn aina niihin kuoleviin hahmoihin. Tiedän jo etukäteen osaavani elokuvan alun ulkoa, mutta lopusta minulla on hyvin hatarat muistikuvat. Vähän salaa toivon, että elokuva on enemmän Sotaromaani kuin Tuntematon sotilas.
Olen yrittänyt viimeiset päivät ”puolustaa” tätä elokuvaa lähinnä sen takia, että se vanha hyvä ei välttämättä ole aina se paras, ja omasta mielestäni ei olekaan. Eniten jännittää näyttelijävalinnat, ja onko taas palkattu yli-ikäisiä rooleihin.

Elokuvan jälkeen:
Huh.
Ensinnäkin, en olisi koskaan uskonut, että Tuntematon sotilas voi jättää minut niinkin pitkäksi aikaa sanattomaksi. Jouduin kirjottamaan ylös avainsanoja, ennen kuin sain muotoiltua ajatukseni järkevästi kavereilleni. En ole hetkeen itkenyt elokuvassa näin paljon, vielä harvemmin sotaelokuvassa. Täysin häpeilemättömästi myönnän, että aloitin kyynelehtimisen varmaan ensimmäisen puolen tunnin aikana, ja lopussa itkin melkein tarpeettoman liikaa.

Tuntematon on esteettisesti kaunis, ja huolellisesti kuvattu, että olisin voinut katsoa sen luonto-otoksia koko kolme tuntia. Värimaailmasta alkaen hyvin silmää miellyttävää. Vaikka välillä olisin kaivannut vähän rosoisuutta otosten kliinisyyteen, en pidä sitä kovinkaan suurena epäkohtana, ottaen huomioon, miten moni asia olisi voinut oikeasti mennä pieleen.

Ehkä pysäyttävintä koko elokuvassa on kuitenkin sen realistisuus. Katsojalle ei jää epäselväksi, millaista sota todellisuudessa on, eikä Suomen osuutta jatkosotaan kaunistella liikaa. On lähinnä naivia kuvitella, että täällä oltaisiin oltu ainoastaan pyhimyksiä, eikä sitä väitetä kertaakaan elokuvan aikana. Omien teloitukset, saksalaisten kanssa tehty yhteistyö, venäläisnaisten kohtelu Petroskoissa ja ruumiiden ryöstely kertovat siitä, ettei suomalaiset olleet ainoastaan uhreja.

Monessa kohtaa oikeita asioita on jätetty pois, ja vastaavasti oikeita on tuotu tilalle. Tärkeimpänä ehdottomasti jo yllä mainittu sodan realismi, jota on sensuroitu ja tuotu takaisin Tuntemattoman ensimmäisen julkaisun jälkeen vaihtelevalla menestyksellä.
Louhimiehen versio on ehdottomasti ”huumorittomampi” kuin Laineen (tämä on ehkä eniten mutuajatus tässä postauksessa, enkä osaa oikein edes perustella sitä), mutta sitäkin enemmän arvostan naisten esille tuomista uudessa versiossa. Vanhasta elokuvasta mukaan on tuotu Petroskoissa asuva Vera, Sotaromaanista lotta Raili Kotilainen, ja mainittu, muttei koskaan näytetty, Rokan vaimo Lyyti. Vaikka naisten kohtaukset elokuvassa jäävät lyhyiksi, tuovat he tärkeän ja mielenkiintoisen näkökulman sodan kokijoina.

Eniten huolta minussa on aiheuttanut näyttelijävalinnat ja heidän ikänsä verrattuna sodan kokeneiden ikään. Ja myönnän olleeni turhaa huolissani. Kukaan ei tuntunut olevan väärässä paikassa, enkä osannut ajatella näyttelijöitä heidän normaaleina persooninaan. Koska suurin osa pienien sivuosien näyttelijöistä ainakin näyttivät nuorilta, ei vanhemmat päähenkilöiden näyttelijät tehnyt niin pahaa. Tärkeimmät hahmot saavat tarvittavaa syvyyttä ja hahmokehitystä, ja heihin on helpompi samaistua. Ainoastaan Lehtoon olisin kaivannut vielä enemmän sisältöä. Hän jää karikatyyrimaisen kylmäksi ja inhottavaksi, toisin kuin esimerkiksi Lammio, jota on helpompi vihata vanhimmassa elokuvassa, kuin tässä uudessa, vaikkei kehitystä välttämättä tapahdukaan.

Näyttelijöistä haluan nostaa vielä erikseen esille Koskelaa näyttelevän Jussi Vatasen ja Kariluotoa esittävän Johannes Holopaisen. Toki kyseessä on elokuvassa keskeiset hahmot, mutta siitä on hetki, kun viimeksi olen ollut yhtä vakuuttunut suomalaisen näytteliöiden työstä kuin nyt. Heti elokuvan alusta molempiin hahmoista on helppo kiintyä, ja kuten arvata saattaa kyyneliltä ei säästytty (sanoinko, miksi en pidä hirveästi surullisista tarinoista). Tarvittaisiin ainakin pari reaktiogifiä, jotta voisin kertoa todella, miten onnellinen ja innoissani olen näiden roolien onnistumisesta.

En halua ottaa kantaa tähdillä tai muilla mittareilla siitä, miten hyvä elokuva Tuntematon sotilas on, mutta itse pidin siitä. Ja ymmärrän hyvin, miksi se on saanut hyviä arvosteluja. Ymmärrän toki niitäkin, joiden mielestä Edvin Laineen versio on ainoa oikea Tuntematon, mutta koen, että Louhimies on onnistunut kuvaamaan sotaa sellaisena, mitä se todellisuudessa on. Kansallisromanttiset maisemat toimivat täydellisenä kontrastina sille, mitä jatkosota on todella ollut, ja positiiviseksi yllätykseksi paljastunut näyttelijäkaarti tuo uudella tavalla eloon varmasti Suomen tunnetuimman komppanian.
* * * * * *
 Kiinnostukseni tarttua Sotaromaaniin ehdottomasti lisääntyi, sillä nyt haluan tietää, tekikö elokuva tosiaan oikeutta alkuperäismateriaalillensa. Tämä aiheuttaa suurta hämmennystä itsessäni, koska minun Tuntematon vastustus on laajalti tiedettyä, enkä jaksa uskoa, että olen todella juuri kirjoittanut jotain positiivista siitä melkein kolmen liuskan verran. Ihmeiden aika ei ole ohi.