torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskuun koonti & joulukuun suunnitelmat

Marraskuu meni ohi silmänräpäyksessä, mutta toisaalta kuun alusta tuntuu olevan ikuisuus. Vielä toisella viikolla olin positiivinen siitä, että tässä kuussa saisin julkaistua useamman postauksen, mutta kouluhommien kasaantuessa ja luettujen pinon kasvaessa totesin, etten saisi itseäni kirjoittamaan edes yhtä ylimääräistä postausta. Jälleen kerran aikaa vei myös kaikki ylimääräiset hommat, kuten työt, syntymäpäivät ja ainejärjestön vuosijuhlat.

Kaiken lisäksi olen ollut hankaliin kellon aikoihin kotona, minkä takia kuvien ottaminen on ollut enemmän kuin haasteellista. Jyväskylä on ollut itkttävän harmaa ja lumeton koko kuukauden, joten valoisuutta tai talven valloittavaa fiilistä ei ole ollut kuin kahtena kolmena päivänä tarjolla.

* * * * *

Kuukauden luetut olivatkin heti postauksen alussa esillä. Marraskuu on onnekseni ollut erittäin onnistunut lukukuukausi. Kaikkiaan luettuja kertyi kolmetoista (!!), mikä on varmasti eniten pitkään aikaan! Ja luetut olivat:

Sä maksat, Miikka Niiranen & Pekka Salminen
Ylpeydestä, Marko Kantomaa
Yyteet, Matti Rönkä
Perfect Chemistry, Simone Elkeles
Vihan ja inhon internet, Johanna Vehkoo & Emmi Nieminen
Toinen tuntematon, (toim.) Johanna Catani & Lari Mäkelä
Voimalla seitsemän pöllön, Hannu Mäkelä
Vankileirihelvetti Dragsvik: Tammisaaren joukokuolema 1918, Sture Lindholm
Pappilan neidot, Kaari Utrio
50/50, Lauri Mäkinen
Sudenmorsian, Aino Kallas
The Fixer: A Story from Sarajevo, Joe Sacco
My Life Next Door, Huntley Fitzpatrick

Mennyt kuu oli todella monipuolinen lukukuukausi. Luin ihan perinteistä kaunokirjallisuutta, lastenkirjan, nuorten aikuisten romansseja, pari sarjakuvaa, klassikon, faktaa ja lyhyt tarinoita. Pitkästä aikaa siis vaikka mitä! Postauksia on näistä luvassa melkein kaikista. Ainoastaan The Fixer, My Life Next Door, Perfect Chemistry ja Pappilan neidot saattavat jäädä kirjoittamatta. Eli jos vaikka joulukuu olisi kirjapostausten kuukasi :D

 Lukupino on yöpöydälläni alkanut pikkuhiljaa peittämään lukuvalon, mikä on ehkä pieni uhka jos haluaa lukea kunnollisessa valossa. Mutta kuten näkyy, niin luettavaa riittää myös joulukuulle (luultavasti myös pitkälle ensi vuoden puolelle saakka). Kouluhommat on itseasiassa jo parin viikon päästä saatu hoidettua, joten sen jälkeen viimeistään on aika todella uppoutua kirjojen pariin. Seuraavana täytyy varmaan vastoin kaikkia suunnitelmia aloittaa Henrik Holapan Minä perustin natsijärjestön, koska tänään tuli Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös lakkauttaa kyseinen järjestö.

Hauskaa joulun odotusta jokaiselle, huomenna pääsee availemaan ensimmäisiä joulukalentereiden luukkuja, jota itse ainakin odotan innollla, koska päätin ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi vähän erilaisen kalenterin tänä vuonna!


lauantai 25. marraskuuta 2017

Superlukumaraton 3/4 - Päivittyvä postaus + koonti

Viime aikaiset lukumaratonit ovat olleet minulta monessa mielessä riman alituksia ja hutaisten suoritettuja, mutta näin marraskuun kunniaksi päätin suunnitella vähän enemmän etukäteen. Rästilukemista löytyy, enkä välttämättä kaipaisi enempää kirjoja blogattavienkaan pinoon, mutta lukumaratonista on aina yhtä vaikea kieltäytyä. 

Marraskuun lukumaratonia vetää vuorostaan Henna Carry on Reading-blogista, ja säännöthän ovat samat kuin aina ennenkin, lukemista 24 tunnin ajan niin paljon kuin kerkiää.


Tämän kuun lukumaratonin aloitan tänään lauantaina (25.11.) kello 17:30. Tavoitteita en aseta kovinkaan korkealle, haluaisin ainoastaan saada luettua loppuun Lauri Mäkisen 50/50, ja ehkä aloittaan Leigh Bardugon Shadow and Bonen. Muita vaihtoehtoja on näkyvillä yllä olevassa kuvassa, Sudenmorsian houkuttelisi lyhyytensä puolesta. Tuttuun tapaan maratonpäivittely saataa jäädä vähän vähemmälle, mutta yritän parhaani!

25.11., klo 18:15
Aloitin lukumaratonin ajallansa, ja viimeinen 45 minuuttia on kulunut äänikirjan parissa. Kirjavalinta on jo kauan kesken ollut Huntley Fitzpatrickin My Life Next Door. Pakko sanoa, etten ole kovinkaan innoissani tästä kirjasta, mutta kyllä se vielä loppuun saadaan.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia

25.11., klo 20:02
Viimeinen kaksi tuntia on mennyt aikalailla lukematta. Sain avattua 50/50, mutta tuossa se odottelee joskos kohta saisin aloitettua myös lukemisen. Ei muuta ihmeellistä tähän väliin.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia

25.11., klo 23:00
Innostuin vihdoin lukemaan, ja viimeisen kolmen vartin aikana on 50/50 edennyt lähes 60 sivua. Ei enää montaa sivua puoleen väliin, ja vähän houkuttaisi lukea koko kirja loppuun vielä ennen nukkumaan menoa.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: 55

26.11., klo 02:20
Sain luettua 50/50 ennen nukkumaan menoa! Pitkästä aikaa päätin käyttää Post-it lappuja asioiden merkkaamiseen, ja tässä kirjassa oli kieltämättä paljon ajateltavaa. Huomenaamulla on siis tarkoitus jatkaa, silloin ehkä ensimmäisenä luvassa Sudenmorsian.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: n. 240

26.11., klo 12:18
Muutaman tunnin hereillä olo on ollut tehokasta aikaa, ja Sudenmorsian tuli luettua vauhdikaasti kannesta kanteen. Nyt houkuttelisi aloittaa Shadow and Bone, joka on ollut viime ajat korkealla TBR-listalla. Toisaalta olisi niin monta muutakin vaihtoehtoa, että pitää melkein arpoa mihin seuraavaksi ryhtyy :D
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: n. 336

26.11., klo 14:08
Tehokasta lukuaikaa olisi reilu kolme tuntia jäljellä, mutta tällä hetkellä mikään aloitettu kirja ei oikein innosta. Shadow and Bone jäi kesken kolmenkymmenen sivun jälkeen ja kokeilin aloitella Anneli Kannon Lahtareita, mutta turhaa. Ehkä pidän ruokatauon ja otan nyt valoisan aikaan muutaman kuvan tulevaisuuden varalle, ja sitten yritän uudelleen.
Äänikirjaa kuunneltu yhteensä: 1h 15  minuuttia
Sivuja luettu: n. 400

* * * * *
30.11.2017
Koonti
Muutama päivä tässä vierähti, mutta nyt on vihdoin aika kirjoittaa koonti! Tai lähinnä kahdella rivillä summata kuinka paljon sitä tulikaan luettua.
Eli loppuun luin Lauri Mäkisen 50/50 ja Aino Kallaksen Sudenmorsiammen. Näiden lisäksi kokeilin lukea Anneli Kannon Lahtareita sekä Leigh Bardugon Shadow and Bonea. Äänikirjaa tuli kaikkiaan kuunneltua noin kolme tuntia, valittuna kirjana Huntley Fitzpatrickin My Life Next Door.
Yhteensä:
Sivuja 412
Äänikirjaa 3h 5min

Lauantaina lukeminen kulki sunnuntaita selkeästi paremmin, ja maratonista tuli pari tuntia lyhyempi, kun vietimme kaveriporukan kanssa aikaa iltapäivällä. Edelleenkään en ole ihan löytänyt sitä hyvää maratoonaus flowta, mitä kaipailisin, mutta onhan joulukuussa vielä yksi mahdollisuus! 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

21 kirjaa, 21 faktaa

Tänään aloitin aamun vuosijuhlilta ylijääneellä Pommacilla, koska juurikin näillä hetkillä olen virallisesti 21 vuotta kulkenut tässä maailmassa. Tekisi mieli melkein heittäytyä muistelevaksi, ja miettiä, mitä kaikkea sitä onkaan ehtinyt vuosien aikana tapahtua, mutta jotenkin ei nyt inspiroi. Koska päivän suunnitelmana on lukea kaikessa rauhassa kirjoja, ja ehkä hakea ruokaa, niin eipä tässä nyt olo kovinkaan paljon erilaiseltakaan tunnu. Ei vanhemmalta ainakaan.

Mutta. Koska synttärit on aina hyvä syy keksiä uusia ei-niin-perinteisiä postauksia, niin here we go. Keräsin hyllystä 21 kirjaa, jotka kertova jotain minusta, joko lukijana tai ihmisenä. Käytännössä siis 21 faktaa, ja 21 ainakin jollain tavalla suosikkikirjaani.


Leigh Bardugo - Six of Crows: On aina tasaisin väliajoin hyvä muistuttaa, että Six of Crows on minun kaikkien aikojen lempikirja, joten tässä se muistutus taas on.
Rebecca Solnit - Men Explain Things to Me: Itseasiassa tällä voisi kattaa kaksi faktaa minusta. Ensimmäisenä tietenkin on se, että olen innokas feministi ja feministisen kirjallisuuden kuluttuja, ja toisena se, että rakastan tähtikuvioita ja tähtien katselua (tätä jälkimmäistä varten pitää nähdä kirjan kansi, joka löytyy täältä)
John Lloyd & John Mitchinson - Tietoa kaikkitietäville: Feminismin ja tähtien lisäksi minulla on intohimoinen suhde myös nippelitiedon kanssa. Tiesittekö, että raamattu kieltää kameleonttien syömisen?
Meik Wiking - The Little Book of Hygge: Kauniit kirjat on ehdottomasti minun juttu, mutta tähän listaan Hygge on päässyt sen sisällön takia. Koska olen ihminen, joka rakastui kaikkeen Hyggeen liittyvään, vaan sen takia, että tajusin jo eläväni melkein sen mukaan. Kaikki mukava ja kotoisa, rento ja välilä laiskakin on my way to go.
Ville Kivimäki - Murtuneet mielet: Valitsin kaikista historia-aiheisista kirjoitani Murtuneet mielet, koska se on mielestäni ehkä yksi parhaimmista. Tässä yhteydessä se edustaa rakkauttani historiaa kohtaan. Ja sitä, että tosiaan myös opiskelen historiaa.
Wendy Lower - Hitlerin raivottaret: Oli kyseessä sitten natsit tai Ruandan kansanmurha, minua kiinnostaa mielten ja ihmiskunnan historian synkempi puoli. Sopii hyvin vastapainoksi YA-romantiikalle.



Sarah J. Maas - A Court of Mist and Fury: Ensimmäinen kirja, joka pitkään aikaan herätti minussa kauan kadoksissa olleita fanityttötuntemuksia. Oli hauska huomata, että ne ovat vielä tallella.
Edgar Lee Masters - Spoon River Antologia: Yksi harvoista runokirjoista, jonka olen lukenut loppuun, ja josta olen todella pitänyt. Mikään kirjalista, jonka teen ei ole mitään ilman tätä.
Jukka Viikilä - Akvarellejä Engelin kaupungista: Sen lisäksi, että Engelin kaupunki oli ensimmäinen Finlandia kirja, jonka luin, se on myös kirja Helsingistä. Ja Helsinki on minulle aina se ainoa oikea koti, vaikka elämä olisikin kuljettanut 250 kilometriä pohjoisempaan.
Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia: Dekkarit ja jännärit ovat genrejä joita luen harvoin, ja joista en oikeastaan kovinkaan paljon pidä. Ja tämä onkin ainoaa laatuaan hyllyssäni, muita mainittuihin genreihin meneviä kirjoja en edes omista.
Jane Hawking - Travelling to Infinity: Rakastan elokuvia, ja jos hyvä elokuva on tehty kirjasta, yleensä ostan sen kirjan. Varsinkin, jos kyseessä on elämänkerta.
The Selected Work of Virginia Woolf: Uusi kirjailijarakkauteni. Vaikka Mrs. Dalloway on vielä lukematta.



Joe Abercrombie - Half a King: Kun odotan oikeaa fiilistä lukea jotain kirjaa, ne saattavat jäädä pitkäksikin aikaa roikkumaan hyllyyn. Tai ikuisuudeksi, kunnes ei enää kiinnosta lukea sitä. Vaikka Half a King vaikutaa mielenkiintoiselta, se on roikkunut jo aika kauan, ja on vaarassa luisua ei kiinnosta enää kategoriaan.
Mika Waltari - Tanssi yli hautojen: Jos kirja on vanha ja kaunis, ja siinä on romanttinen tarina, niin luultavasti minä hankin sen. Vaikken koskaan lukisikaan niitä, niin nämä 40- ja 50-luvun painokset onnistuvat aina viemään sydämeni.
Leigh Bardugo - Shadow and Bone: Niinkin yksinkertainen, kuin seuraavana TBR-listalla
Tove Jansson - Vaarallinen juhannus: En ole Muumi-hullu, mutta jotenkin aina päädyn valitsemaan Muumi-kortteja, heräteostin Arabian Muumi-kannun, luen Vaarallisen juhannuksen joka vuosi, ja olen lukenut varmaan kaikki Muumi-kirjat. Mutta virallisesti en ole kyllä Muumi-intoilija.
Johanna Valkama - Itämeren Auri: Historialliset romanssit. Kirjailijalla ei ole väliä, näitä on tullut luettua muutama. Erityisesti Kaari Utrion 1800-luvulle sijoittuvat kirjat, mutta Itämeren Aurin avulla olen uskaltanut kokeilla myös vähän vanhempaakin menneisyyttä.
Diana Gabaldon - Muukalainen: Yksi niistä kirjasarjoista (ja tv-sarjoista), jonka olen päättänyt loppuvan ensimmäiseen kirjaan. En ole kiinnostunut lukemaan seuraavia osia, vaikka rakastankin Muukalaista.


Don Rosa - Sammon salaisuus: Ainoa kirja, johon olen käynyt pyytämässä signeerausta tekijältä. Ja yksi ainoista, johon sen edes haluaisin.
J.K. Rowling - Harry Potter ja Azkabanin vanki: Tulen aina ja ikuisesti olemaan Harry Potter-fani. Ja Azkabanin vanki tulee aina olemaan kirjoista se paras.
Erkka Mykkänen (toim.) - Jatkuu! Novelli- ja esseekokoelmat ovat minulle vieras, ja hieman epämielyttävä kirjallisuudenlaji. Olen viime aikoina yrittänyt lukea varsinkin novelleja, joten ehkä tämä tästä.

* * * * *
Pitkä ja ehkä vähän tylsä postaus, mutta ehkä se on tässä tapauksessa salittua... Enemmän näistä tuli kirjafaktoja, mutta kuitenkin. Hauskaa sunnuntaita kaikille, palataan ensi viikolla asiaan! 

maanantai 13. marraskuuta 2017

Marko Kantomaa: Ylpeydestä

Ylpeydestä on kirja, josta en ollut kuullutkaan vielä kaksi päivää ennen kirjamessuja. Ihmettelin sitä töissä, ja satuin kuulemaan kirjailijahaastattelun sivukorvalla, mutten löytänyt suurtakaan inspiraatiota lukea sitä. Kunnes yhtenä päivänä se vaan iski, kun vihdoin tajusin, mistä kirjassa itseasiassa puhutaan. Aihe on niin mielenkiintoinen, että lopulta oli aika sittenkin lukea tämä.

* * * * *
Kuusitoistavuotias Joonas voisi vain juosta. Mutta kentillä leijuu mieshormonien sankka sumu, kiihottava ja häiritsevä. Petollinen. Eikä hän uskalla järkyttää stadioneiden ikiaikaista hormonitasapainoa, vaikka se pyörii ajatuksissa jatkuvasti. Harjoituksissa, kilpailuissa, kotona, koulussa. Öisin, päivisin, unessa, valveilla.
Alex on täydellinen: kimmoisa, kestävä ja nopea. Voittamaton. Virheetön ryhti kannattelee vaaleaa sänkipäätä korkealla muiden yläpuolella. Sen ainoa huono puoli on sydän: saatanan suuri. 
Kun Alex siirtyy samaan seuraan, elämä muuttuu sietämättömäksi. Joskus Joonaksesta tuntuu, että hänen ajatuksensa on ohjelmoitu voimakkaiden lihasten, kapean lantion ja leveiden hartioiden himolle niin kuin keuhkot on ohjelmoitu hengittämään. Tulee tukehtumisen tunne. Eikä silloin voi juosta.
Kunnes koulun käytävälle ilmestyy lommoposkinen Jenni, joka ei välitä. Se on röyhkeä, epäsosiaalinen ja aiheuttaa hankaluuksia. Ja rakastaa naisia. Eikä mikään ole enää entisensä.
* * * * *
 Ensimmäinen este meinasi nousta minun ja Ylpeydestä välille, kun Kantomaan kirjoitustapa ei meinannut saada otetta minusta. Varsinkin ensimmäisten lukujen aikana kamppailin, etten olisi jättänyt kirjaa kesken ja ainoastaan tuhahtanut nimettömälle, rönsyilevälle kuvailulle. Olen edelleen ehkä ”perinteisemmän” tarinankerronnan ystävä, tosin lopulta omatkin aivot suostuivat tottumaan tämän kirjan tapoihin. Eikä kirjoitustapa ole pelkästään negatiivinen asia. Keskeinen teema kirjassa on juoksu, ja sen kuvaus on itseasiassa yllättävän viehättävää. Kestävyysjuoksuun Kantomaan tyyli sopii paremmin, kuin alussa saattaisi uskoa. 

 Eikä Ylpeyden ainoa tökkivä elementti ollut kerrontatapa. Monta kertaa huomasin turhautuvani kuusitoistavuotiaaseen päähenkilöön Joonakseen siinä määrin, että olisin voinut ravistella häntä hieman, ja ehdottaa valintojen miettimistä kaksi sekuntia pidempää. Kirjassa on kuitenkin saavutettu ihailtavan realistinen lähestyminen hänen ikäisensä ajatuksiin. Aika usein turhautumiseni loppui siihen, kun totesin, ettei häneltä voi oikeastaan odottaa muutakaan. 

Kantomaa nostaa kirjan avulla esiin keskustelun, jota niin harvoin urheilun yhteydessä halutaan käydä. Miten urheilijan seksuaalisuuden voidaan katsoa vielä herran vuonna 2017 vaikuttavan hänen suoritukseensa? Miten iso tabu ”poikkeava” seksuaalinen suuntautuminen onkaan edelleen urheilumaailmassa? Ketään ei varmasti yllätä, että joissain kohtiin kirjoja lähestulkoon kiehuin hahmojen konservatiivisten ajatusten takia, toisaalta myös riemuitsin, miten nuoret edustivat omaa sukupolveansa sivuilla. 

Koska kuuntelin suurimman osan Ylpeydestä äänikirjana pyöräillessäni töihin, huomasin loppua kohden kuuntelevani tarinaa vähän turhankin intensiivisesti. Myönnettäköön, että yhden yön unet jäivät hieman lyhyemmiksi, kun en voinut lopettaa kirjaa kesken. Joonaksen kokemat vastoinkäymiset veivät mukanansa, ja kirja loppu jätti hyvän maun suuhun intensiivisemmän loppupuoliskon jälkeen. En kaipaa lisää enää, mutta samalla en olisi tyytynyt vähempäänkään. 

Ylpeydestä on kirja, jonka aiheesta pitäisi puhua huomattavasti enemmän, kuin mitä siitä tällä hetkellä puhutaan. Urheilu ja seksuaalisuus ovat teemoja, jotka nähdään jossain määrin tabuna, ja toisensa keskustelusta poissulkevina. Koska tasa-arvoasioiden lomassa olen myös suuri urheilun ystävä, kirjan aihe kolahti vielä vahvemmin, kuin mitä oletin. Ja koska en uskonut edes ensimmäisen viidenkymmenen sivun jälkeen pitäväni kirjasta niin paljon, kuin mitä lopulta pidin, loppu hyvin kaikki hyvin. Jälkeen jäi soimaan toiveikas nuotti siitä, ettei kaikkea välttämättä olekaan menetetty. Haluaisin tosissani, että Ylpeydestä saisi tulevaisuudessa enemmän huomiota, kuin mitä se tähän mennessä onkaan saanut, sillä se voisi toimia jonkinlaisena keskustelun avauksena käsittelemäänsä aiheeseen. Ihan syystäkin.

* * * * *
Julkaisuvuosi 2017
Johnny Kniga
248 sivua
Kustantajalta
Suomeksi
Kuvaus+kuva, Johnny Kniga


perjantai 10. marraskuuta 2017

Bea Uusma: Naparetki

Naparetki käännettiin suomeksi juuri sopivasti, korjatkaa jos olen väärässä, viime vuoden jouluksi. Tai edellisen. Kuitenkin, niin tai näin, ostimme kirjan serkulleni joululahjaksi, ja sinä vuonna se oli niin suosittu lahjakirja, että jouduimme ajamaan Helsingistä Keravalle saadaksemme sen. Silloin hieman uteliaisuuttani lehteilin kirjaa läpi, mutta lehteily muuttui melkein koko kirjan lukemiseksi. Ainoastaan lahjakirjastatus esti kaikista häpeilemättömimmän selailun. 

Ja nyt heittäydyin villiksi lokakuun tukien saavuttua, ja vihdoinkin ostin oman Naparetken hyllyyni. Tosin jumbopokkarina, ja nyt haaveilen kovakantista kirjaa Adlibriksestä. Luvassa on paljon hehkutusta, koska en ole vähään aikaan lukenut mitään Naparetken kaltaista!
* * * * * 
Kolme ruotsalaismiestä lähti tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla vuonna 1897. Vuonna 1930 miesten ja heidän leirinsä jäännökset löydettiin pikkusaarelta Huippuvuorilta. Tapaus on kiehtonut kirjailijoita, toimittajia, lääkäreitä ja tavallisia ihmisiä, ja siitä on kirjoitettu paljon. Ruotsissa on myös Andrée-retkikunnalle omistettu museo.
Bea Uusmassa heräsi intohimoinen kiinnostus aiheeseen, ja hän luki kaiken naparetkeen liittyvän. Ja alkoi ratkoa arvoitusta. Kuinka he kuolivat? Miksi he kuolivat? Mitä oikein tapahtui? Näin alkaa retki kauas menneisyyteen ja palapelin palaset loksahtelevat vaiheittain paikalleen. Lopulta saadaan seikkaperäinen vastaus kaikkiin kysymyksiin – ainakin teoriassa.
* * * * *
En voi kuin nostaa hattua sille, miten ison työn Uusma on tehnyt kirjaa kirjoittaessaan. Hänen intohimonsa Andréen retkikuntaa kohtaan on jo itsessään erittäin mielenkiintoista ja ihailtavaa. Jos käyttäisin edes neljäkymmentä prosenttia hänen innostuksen määrästä omien koulutehtävieni tekemiseen, olisin varmasti vuosikurssimme paras. Ainakin minuun Uusman innostus aiheeseen tarttui ehkä vähän liiankin paljon. Jossain vaiheessa huomasin googlailevani missä päin maailmaa Huippuvuoret sijaitsevatkaan, ja miten sinne pääsee. Olin oikeastaan ihan valmis lähtemään etsimään Tanskansaaren naapurisaarelle purkissa heitettyä jäähyväiskirjettä. Vietin myös laittoman paljon aikaa kirjan loppupuolen spekulaatioiden parissa. Toisaalta, niihin on myös helppo uppoutua.

Naparetki kannattaa lukea myös pelkästään sen ulkonäön takia. Kirjassa on yllättävän vähän perinteisesti aseteltua tekstiä, vaan sivut ovat täytetty kuvilla, päiväkirjamerkinnöillä, kirjeillä sekä Uusman omilla kokemuksilla. Jos kiinnostaa hankkia tämä omaksi, kannattaa ostaa joko jumbopokkari tai kovakantinen, sillä pokkaria selaillessani huomasin suuren osan kuvista puuttuvan. Ja kova kantisessa mukana on myös värit, mikä tekee kirjasta vielä hienomman kertaa kymmenen. Koska sisältö on vaihtelevaa, Naparetki on todella nopea lukea. Jossain kohtaa huomasi, että sivuja on juuri ja juuri kaksikymmentä jäljellä, mutta olin kyllä ihan valmis vielä jatkamaan senkin ylitse.

Naparetken tarina on itseasiassa loppujen lopuksi aika surullinen. Vaikka en voi kieltää Andréen retkikunnan kunnianhimoisen (ja hullun) tavoitteen romanttisuutta kaikessa seikkailunhalukkuudessaan, niin onhan heidän lopullinen kohtalo aika surullinen. Kun vielä luki matkasta ennen viimeiselle saarelle pääsyä, sitä jotenkin vaipui itse epätoivoon. Tunteiden kirjo oli siis laaja, kun yritin selvitä surkutteluni, seikkailufiiliksen ja ”oliko nyt niin hyvä idea pojat” ajatusteni kanssa eteenpäin.
”Anna Charlier makaan haudassaan hautapaikalla 6640 kunniallisella hautausmaalla Devonissa Englannissa. Hän oli kuollessaan 78-cuotias. Samassa haudassa on hänen miehensä Gilbert Hawtrey. Mutta Annan ruumiista puuttuu sydän. Ruumiissa ei ole sydäntä. 
Syyskuun 4:nnestä päivästä vuonna 1949 olisi tullut Nils Strindbergin seitsemäskymmenesseitsemäs syntymäpäivä. Hänen veljensä ovat kokoontuneet Tukholman Pohjoiselle hautausmaalle. He ovat jo ikääntyneitä miehiä, päällystakeissaan, hatuissaan. On varhainen, kolea aamu. Kenekään ulkopuolisen tietämättä he täyttävät salassa Anna Charlierin viimeisen tahdon. Hänen kuolemansa jälkeen hänen sydämensä leikattiin irti ruumiista ja poltettiin. Ja lupaa hakematta, muita asiaan sotkematta, he avaavat Nils Strindbergin haudan ja laskevat sinne pienen hopea-arkun. 
Arkussa lepää anna Charlierin sydän.” s. 260
Naparetki on jotain sellaista, mitä en varmaan koskaan ole lukenut aiemmin. Vaikka ärsyynnyn lievästi, kun lopulta ratkaisua retkikunnan kohtalosta ei selvinnytkään (eikä kirjan idea olekaan sitä välttämättä lukijalle selvittää), niin ennen kaikkea olin onnellinen tämän kirjan olemassa olosta. Uskon, että tulen suosittelemaan Naparetkeä kaikille vielä pitkään, koska se on samaan aikaan tietokirja, kaksitasoinen ”romaani”, sydäntä särkevä, mutta kertomus intohimosta ja innostuksesta saavuttaa jotain. Lukekaa tämä.
* * * * * 
Julkaisuvuosi 2016
Expeditionen. Min kärlekshistoria
LIKE
288 sivua
Oma
Suomeksi
Kuvaus Goodreads

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Marissa Meyer: Winter


Ensinnäkin, ennen kuin kukaan ehtii lukemaan pidemmälle, kyseessä on sarjan neljäs osa, eli kaikilta spoilereilta ei voi välttyä.

Lukukesän suurin puristus oli vihdoin lukea Marissa Meyerin The Lunar Chronicles - sarjan päätösosa. Kamppailun siitä teki se, että kirja on hieman yli kahdeksansataa sivua paksu, ja äänikirjakin kestää lähes vuorokauden. Eli pikku urakasta ei ollut kyse, varsinkin, kun oma kärsivällisyyteni ei aina riitä edes neljänsadan sivun lukemiseen.
* * * * *
Princess Winter is admired by the Lunar people for her grace and kindness, and despite the scars that mark her face, her beauty is said to be even more breathtaking than that of her stepmother, Queen Levana. 
Winter despises her stepmother, and knows Levana won't approve of her feelings for her childhood friend--the handsome palace guard, Jacin. But Winter isn't as weak as Levana believes her to be and she's been undermining her stepmother's wishes for years. Together with the cyborg mechanic, Cinder, and her allies, Winter might even have the power to launch a revolution and win a war that's been raging for far too long.
* * * * *
Pitkästä aikaa sain luettua sarjan loppuun. Kaksi kesää siihen meni, mutta saavutus kuitenkin. Onnekseni olin edellisenä kesänä (siis kesällä 2016) lukenut oikeasti kiinnostuneena The Lunar Chroniclesin kolme ensimmäistä osaa, minkä takia päätökseen oli huomattavasti helpompi uppouua mukaan. Ei tuntunut siltä, että edellisestä kerrasta oli kulunut niin paljon aikaa. Sen lisäksi sarjan päätökset ovat minulle yllättävän vieras konsepti, ja vaikka teoriassa tiesin, miten sarja päättyy, huomasin silti jännittäväni loppua yllättävän paljon. 

Vaikka en pidä kovinkaan paljoa scifistä, Winter ja sen edeltäjät ovat olleet positiivinen yllätys. Ehkä se johtuu maailmanrakentamisesta, ja siitä miten paljon hahmot tuovat lisää sisältöä tarinaan. Avaruus-/tiedeseikkailua on vähemmän, ja hahmoja enemmän.

Edellisistä kirjoista tutut hahmot palaavat tarinan finaaliin, ja jo aiemmin pikaisesti mainittu prinsessa Winter saa vihdoin oman kirjansa. Winterin mukaan tulon myötä päästään myös lähemmäs kuningatar Levanaa, ja tutustutaan paremmin Kuussa asuvan lunarkansan elämään. Kirjan alussa on niin paljon avoimia kysymyksiä liittyen siihen, miten kaikki lopulta tulee päättymään, ettei siinä ehtinyt tylsistymään. Ja sitten oltiinkin jo täydessä vauhdissa.

Oikeastaan koko kahdeksansadan sivun ajan tarina säilytti täydellisen tasapainon vauhdikkaan toiminnan, juonittelun ja yleisen jutustelun kanssa. Kaikki hahmot saivat sopivasti sivuja omien tarinoidensa kertomiseen (kirja on kerrottu aiempien kirjojen päähenkilöiden näkökulmista, sekä Winterin, Levanan ja tämän kirjan miespäähenkilön Jacinin näkökulmista), siitäkin huolimatta, että kertojia on tosiaan yllättävän monta. Meyerin kirjoitustyyli on juuri sopivan koukuttavaa, että kirjan paksuuden voi antaa sen takia anteeksi.

Ei varmasti kovin yllättäen, suurin epäkohta Winterissä on juuri sen pituus. Nuorten aikuisten scifi kirjan ei kuuluisi olla ihan näin pitkä. Jos kirjalla on mittaa melkein yhtä paljon, kuin venäläisessä klassikossa, olisi ehkä voinut hetken aikaa miettiä, jos jotain olisi voinut karsia. En nyt osaa antaa ehdotusta, mistä kohtaa tässä tapauksessa, mutta olisi kuitenkin.
Toinen asia, mitä en hyväksy, on se, mitä eräille hahmoille tapahtuu kirjan aika. Se on ehkä oma vika, kun kiinnyn aina niin paljon fiktiivisiin hahmoihin, mutta saa lukijankin tunteita välillä säästellä. Tämä on ehkä viimeinen asia, jolla oikeastaan on vaikutusta siihen onko kirja hyvä vai ei, mutta olkaa varovaisia :D

Olen edelleen vakuuttunut siitä, että satujen ja tulevaisuuten sijoittuvan scifin sekoitus on yllättävän toimiva idea kirjaan. Aiemmissa osissa on seikkailtu Tuhkimon, Punahilkan/Kaunottaren & hirviön ja Tähkäpään tahtiin, nyt mukaan saatiin vielä Lumikkikin. On hauska nähdä, miten tuttu satu vääntyy ihan uuteen, mutta tunnistettavaan muotoon taitavan kirjoittajan kädestä. Näitä enemmän kiitos!

Winter on juuri sopiva lopetus tälle sarjalle. Se ei veny liian pitkäksi, ja koska kirjoissa kyllä riittää sivuja, ei se jää myöskään liian lyhyeksi. Tutuksi tulleita hahmoja jää vähän ikävä (tosin vielä on tie-in kirja, jos tulee liian ikävä), mutta on hauska lähteä kohti seuraavia seikkailuja. Meyer tarjoaa kiinnostavan tulevaisuuskuvan, johon on sekotettu hieman fantasiaelementtejä. Jopa scifiä aktiivisesti välttävä voi nauttia tästä!

* * * * *
Julkaisuvuosi 2015
Feiwel & Friends
827 sivua
Oma + äänikirja
Englanniksi
Lainaus Goodreads

tiistai 7. marraskuuta 2017

Stephanie Garber: Caraval

En edes uskalla enää klikkailla blogin luonnoksia auki, niin monta postausta odottaa edelleen kirjoittamistaan. En ole osannut edes hyödyntää syysflunssaa, joka on ajanut sänkyyn ja muutamina päivinä pitkiin toimettomiin tunteihin. Mutta nyt, kun olisi tärkeämpää tehdä kouluhommia, päätin pitkästä aikaa avata Bloggerin ja kirjoitella näitä rästejä pois.

Kesällä keräsin kirjastosta sylillisen kirjoja mahdollisesti luettavaksi, ja oikeastaan ainoa kirja, jonka lopulta siitä luin oli Stephanie Garberin Caraval. 

* * * * *
Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto. Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren. Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?
      * * * * *

Caraval on minulle ensimmäinen kosketus tähän mystiseen sirkus(ish)genreen. Tämän tyyppisiä kirjoja tuntuu olevan jonkin verran (esimerkiksi Erin Morgensternin Yön sirkus), mutta jotenkin en ole koskaan kokenut sen suurempaa vetoa näitä kohtaan. Ajattelin kuitenkin kerrankin olla ajan hermolla ja lukea kirjan, joka on julkaistu ja suomennettukin vielä viimeisen vuoden aikana. Ja tällä kertaa on pakko myöntää, etten välttämättä nauttinut tästä kirjasta niin paljon, kuin olisin voinut.

Näin yleisesti Caraval on ihan viihdyttävä, ja aikuisempikin lukija varmasti voi viihtyä sen äärellä hyvin. Siinä on kiitettävä määrä vauhtia, eikä se oikeastaan tunnu noin neljänsadan sivun kirjalta. Sen maailma on suhteellisen rajattu ja hahmoja on sopiva määrä, jolloin mukana pysyy oikein hyvin, eikä sen takia oikeastaan joudu kertailemaan tapahtumia tai miettiä, kenestä nyt taas puhuttiinkaan. Vaikka periaatteessa pidän kirjoista, joissa näin on, olisin silti kaivannut vähän monimutkaisuutta sekä maailmaan että kirjan juoneen. En välttämättä ymmärrä, mistä kaikki kirjan hype on alun perin lähtöisin.

Siitä huolimatta, että hahmoja on vähän, kukaan heistä ei lopulta saanut minua liian kiinnostuneeksi kirjasta. Huomasin, että minulle oli lopulta aika yksi ja sama mitä heille tarinan aikana käy. Paikoitellen päähenkilösisarukset tuntuivat lähes ärsyttävän naiiveilta ja ehdottomilta.
Kirjan pahishahmot eivät olleet läheskään niin luotaan työntäviä, kuin olisivat voineet olla, vaikka yritystä kyllä on. He jäivät vielä pintapuolisemmiksi, kuin päähenkilöt. Olisin kaivannut ehkä hiukkasen enemmän selitystä heidän motiiveillensa (jotka muuten olivat pääasiassa epäonnistuneeseen rakkauteen liittyviä...), ja he loistivat suuren osan kirjasta poissaolollaan. 

Koska en halua pelkästään kritisoida Caravalia, on minun myönnettävä, että onhan kirja ihan houkuttelevalla tavalla visuaalinen. Päähenkilö Scarletilla on synestesia, eli hän esimerkiksi näkee tunteet väreinä. Sekä tämän, että Garberin kirjoitustyylin ansiosta kirjassa on poikkeuksellisen voimakkaat värit, minkä takia lukemisesta tulee huomattavasti kiinnostavampaa. 

Caravalin lukemisesta on kulunut minulla kohta kolme kuukautta, joten myönnän kirjoittaneeni tätä postausta hyvin hatarien muistikuvien ja vielä hatarampien muistiinpanojen perusteelta. Jälkeenpäin on toki helpompi miettiä yleisfiilistä, joka tässä tapauksessa ei ollut kovin imarteleva. En ole vähään aikaan kirjoittanut ihan näin kehnoa postausta yhdestäkään kirjasta, mutta toivottavasti tästä saa edes jotain irti...

* * * * *
 Julkaisuvuosi 2017
WSOY
359 sivua
Kirjastosta
Suomeksi
Lainaus, Risingshadow, kuva Goodreads

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Elokuva: Tuntematon sotilas (2017)

Ensimmäisenä lyhyt tarina:
Minulla ja Tuntemattomalla sotilaalla ei ole kovin lämpimät välit. Olen yrittänyt lukea kirjaa pariin kertaan, ja tunnen Wikipedia-artikkelin kuin omat taskuni. Viimeksi olen koskenut mihinkään Tuntemattomaan liittyvään lukion toisella luokalla (eli viisi vuotta sitten), kun hampaat irvessä luin kirjaa samalla kuin katsoin elokuvaa ja täydensin hataria tietojani mainitulla Wikipedia-sivulla. Tästä huolimatta osaan vanhimman elokuvan (ja kirjan) alun melkein sanasta sanaa ulkoa, koska perheessämme Tuntemattomasta kyllä pidetään.

Aluksi traumatisoiduin esiteininä elokuvien kuolemakohtauksista ja sitten tajusin, ettei vanhin elokuva ole kovin kummoisesti näytelty ja yllättävän tylsä. Kaipasin myös lisää kritiikkiä koko sotaa kohtaan. Varsinkin, kun Sotaromaanissa sitä kritiikkiä kyllä on. Erityisesti kaksi ensimmäistä on pitänyt minut poissa aiheen ääreltä, aina menneeseen maanantaihin saakka. Koska haluan edes vähän olla perillä keskustelusta (ja tietty haluan sanoa oman mielipiteeni asiasta), päätin kokemuksista huolimatta lähteä katsomaan uutta Tuntematonta.

* * * * *
Ennakkofiilikset (kirjoitettu ennen elokuvan alkua):
Myönnän, että minua jännittää mennä katsomaan elokuvaa. Kuten sanottu, suhteeni Tuntemattomaan on pääasiassa kielteinen, ja suhtaudun sotaelokuviin näin yleisestikin aika varauksella. Ihan jo vaan sen takia, etten halua katsoa (tai lukea) surullisia tarinoita, joissa kiinnyn aina niihin kuoleviin hahmoihin. Tiedän jo etukäteen osaavani elokuvan alun ulkoa, mutta lopusta minulla on hyvin hatarat muistikuvat. Vähän salaa toivon, että elokuva on enemmän Sotaromaani kuin Tuntematon sotilas.
Olen yrittänyt viimeiset päivät ”puolustaa” tätä elokuvaa lähinnä sen takia, että se vanha hyvä ei välttämättä ole aina se paras, ja omasta mielestäni ei olekaan. Eniten jännittää näyttelijävalinnat, ja onko taas palkattu yli-ikäisiä rooleihin.

Elokuvan jälkeen:
Huh.
Ensinnäkin, en olisi koskaan uskonut, että Tuntematon sotilas voi jättää minut niinkin pitkäksi aikaa sanattomaksi. Jouduin kirjottamaan ylös avainsanoja, ennen kuin sain muotoiltua ajatukseni järkevästi kavereilleni. En ole hetkeen itkenyt elokuvassa näin paljon, vielä harvemmin sotaelokuvassa. Täysin häpeilemättömästi myönnän, että aloitin kyynelehtimisen varmaan ensimmäisen puolen tunnin aikana, ja lopussa itkin melkein tarpeettoman liikaa.

Tuntematon on esteettisesti kaunis, ja huolellisesti kuvattu, että olisin voinut katsoa sen luonto-otoksia koko kolme tuntia. Värimaailmasta alkaen hyvin silmää miellyttävää. Vaikka välillä olisin kaivannut vähän rosoisuutta otosten kliinisyyteen, en pidä sitä kovinkaan suurena epäkohtana, ottaen huomioon, miten moni asia olisi voinut oikeasti mennä pieleen.

Ehkä pysäyttävintä koko elokuvassa on kuitenkin sen realistisuus. Katsojalle ei jää epäselväksi, millaista sota todellisuudessa on, eikä Suomen osuutta jatkosotaan kaunistella liikaa. On lähinnä naivia kuvitella, että täällä oltaisiin oltu ainoastaan pyhimyksiä, eikä sitä väitetä kertaakaan elokuvan aikana. Omien teloitukset, saksalaisten kanssa tehty yhteistyö, venäläisnaisten kohtelu Petroskoissa ja ruumiiden ryöstely kertovat siitä, ettei suomalaiset olleet ainoastaan uhreja.

Monessa kohtaa oikeita asioita on jätetty pois, ja vastaavasti oikeita on tuotu tilalle. Tärkeimpänä ehdottomasti jo yllä mainittu sodan realismi, jota on sensuroitu ja tuotu takaisin Tuntemattoman ensimmäisen julkaisun jälkeen vaihtelevalla menestyksellä.
Louhimiehen versio on ehdottomasti ”huumorittomampi” kuin Laineen (tämä on ehkä eniten mutuajatus tässä postauksessa, enkä osaa oikein edes perustella sitä), mutta sitäkin enemmän arvostan naisten esille tuomista uudessa versiossa. Vanhasta elokuvasta mukaan on tuotu Petroskoissa asuva Vera, Sotaromaanista lotta Raili Kotilainen, ja mainittu, muttei koskaan näytetty, Rokan vaimo Lyyti. Vaikka naisten kohtaukset elokuvassa jäävät lyhyiksi, tuovat he tärkeän ja mielenkiintoisen näkökulman sodan kokijoina.

Eniten huolta minussa on aiheuttanut näyttelijävalinnat ja heidän ikänsä verrattuna sodan kokeneiden ikään. Ja myönnän olleeni turhaa huolissani. Kukaan ei tuntunut olevan väärässä paikassa, enkä osannut ajatella näyttelijöitä heidän normaaleina persooninaan. Koska suurin osa pienien sivuosien näyttelijöistä ainakin näyttivät nuorilta, ei vanhemmat päähenkilöiden näyttelijät tehnyt niin pahaa. Tärkeimmät hahmot saavat tarvittavaa syvyyttä ja hahmokehitystä, ja heihin on helpompi samaistua. Ainoastaan Lehtoon olisin kaivannut vielä enemmän sisältöä. Hän jää karikatyyrimaisen kylmäksi ja inhottavaksi, toisin kuin esimerkiksi Lammio, jota on helpompi vihata vanhimmassa elokuvassa, kuin tässä uudessa, vaikkei kehitystä välttämättä tapahdukaan.

Näyttelijöistä haluan nostaa vielä erikseen esille Koskelaa näyttelevän Jussi Vatasen ja Kariluotoa esittävän Johannes Holopaisen. Toki kyseessä on elokuvassa keskeiset hahmot, mutta siitä on hetki, kun viimeksi olen ollut yhtä vakuuttunut suomalaisen näytteliöiden työstä kuin nyt. Heti elokuvan alusta molempiin hahmoista on helppo kiintyä, ja kuten arvata saattaa kyyneliltä ei säästytty (sanoinko, miksi en pidä hirveästi surullisista tarinoista). Tarvittaisiin ainakin pari reaktiogifiä, jotta voisin kertoa todella, miten onnellinen ja innoissani olen näiden roolien onnistumisesta.

En halua ottaa kantaa tähdillä tai muilla mittareilla siitä, miten hyvä elokuva Tuntematon sotilas on, mutta itse pidin siitä. Ja ymmärrän hyvin, miksi se on saanut hyviä arvosteluja. Ymmärrän toki niitäkin, joiden mielestä Edvin Laineen versio on ainoa oikea Tuntematon, mutta koen, että Louhimies on onnistunut kuvaamaan sotaa sellaisena, mitä se todellisuudessa on. Kansallisromanttiset maisemat toimivat täydellisenä kontrastina sille, mitä jatkosota on todella ollut, ja positiiviseksi yllätykseksi paljastunut näyttelijäkaarti tuo uudella tavalla eloon varmasti Suomen tunnetuimman komppanian.
* * * * * *
 Kiinnostukseni tarttua Sotaromaaniin ehdottomasti lisääntyi, sillä nyt haluan tietää, tekikö elokuva tosiaan oikeutta alkuperäismateriaalillensa. Tämä aiheuttaa suurta hämmennystä itsessäni, koska minun Tuntematon vastustus on laajalti tiedettyä, enkä jaksa uskoa, että olen todella juuri kirjoittanut jotain positiivista siitä melkein kolmen liuskan verran. Ihmeiden aika ei ole ohi.


tiistai 31. lokakuuta 2017

Lokakuun koonti & marraskuun suunnitelmat

Lokakuu on ollut tajuttoman kiireinen omalta osaltani. Aloitin työt kuun alussa, minkä vuoksi luennot ja lukeminen ovat jäänet hieman taka-alalle viimeisten viikkojen aikana. Olen ollut lähes joka viikonloppu Helsingissä erilaisten syiden takia, ja tuntuu siltä, että voisin nukkua pari kolme päivää, jos vain ehtisi. Samalla pitkään jatkunut syysflunssa ei ole ottanut hellittäkseen, vaan se on jäänyt pyörimään ikävän yskän ja kurkkukivun muodossa.

Kirjamessuista voit lukea täältä ja Superlukumaratonin yllättävästä onnistumisesta täältä.

Lokakuun luetut olivat:
It's Not Me, It's You, Stephanie Katie Strohm
Naparetki, Bea Uusma
Ella ja seitemän törppöä, Timo Parvela
Ella ja jättipotti, Timo Parvela
Ella ja Äf Yksi, Timo Parvela
Hunting Prince Dracula, Kerri Maniscalco

Kokonaisuudessaan kuukauden luetut ovat olleet onnistuneita valintoja, tosin tiesin jo ennalta sekä Naparetken, Hunting Prince Draculan ja Ella-kirjojen olevan hyviä valintoja. Näistä ensimmäisen olen käytännössä jo kerran lukenut viime jouluna, tosi en ihan yhtä tarkkaa kuin tällä kertaa. Hunting Prince Draculan ensimmäisen osan Stalking Jack the Ripperin luin reilu kuukausi sitten (Neljännesvuoden bloggaamattomissa siitä juttua), eikä jatko-osa pettänyt.
Ella-kirjojen lukemista haluan selittää muutamalla sanalla, koska harvoin tartun ihan oikeasti lastenkirjoihin. Ellat ovat olleet suosikkejani jo ala-asteella, ja halusin tutustua siihen, mihin suuntaan sarja on mennyt, ja ehkä myös palata vanhoihin hyviin muistoihin. Ehkä näistä on tulossa kollektiivista postausta, kunhan olen saanut luettua hieman useamman kirjan.

Marraskuun suunnitelmissa tärkeimpinä ovat: opintopisteiden saaminen, töissä käyminen, ainejärjestön vuosijuhlat, 21-vuotissyntymäpäivät ja lukupinojen madaltaminen. Pitäisi alkaa myös suunnitella joulua, ja ehkä vähän ensi vuottakin. Mihin tämä vuosi on oikein kadonnut?
Postauksia ajatellen (varmasti kiinnostaa teitä enemmän) luvassa on rästiarvosteluja ja yksi lukumaraton. Syntymäpäivieni kunniaksi yritän suunnitella jotain, ja heti huomenna on luvassa ajatuksia uudesta Tuntemattomasta!

Pääasia on se, että lupaan  marraskuusta aktiivisempaa kuukautta kuin lokakuusta!



maanantai 30. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessut 2017: Sunnuntai


Sunnuntain messupäivään lähdin kymmenen tunnin yöunien jälkeen hyvin levänneenä, ja vailla päämäärää. Ainoa suunnitelmani oli oikeastaan käydä ostamassa muutama kirja, ja kuunnella vähintään kaksi ohjelmaa listaltani. Koska lauantai oli venynyt sukulaisjuhlien takia, ajattelin, että olisin messuilla jokusen tunnin ja vetäytyisin sitten kotiin ihastelemaan uusia kirjoja.

Toisin kävi. Saavuin messuille hieman ennen kahtatoista, ja aloitin päivän kuuntelemalla Mauri Kunnasta, joka kertoi hänen uudesta teoksestaan Koiramäen Suomen historia. Olen onnistunut pitäytymään kiusauksesta ostaa kyseistä kirjaa, vaikka se näytti näin historian opiskelijan silmään mielenkiintoiselta ja asiapainoiselta. Ehkä joululahjaksi sitten :D

Mauri Kunnaksen jälkeen pyörin jonkin aikaa vailla suuntaa ympäri messualuetta, sillä seuraavan kiinnostavan keskustelun alkuun oli aikaa lähes tunti. Lauantain kävelyt kuitenkin ottivat ehkä hieman jalkoihin, minkä takia päädyin kuuntelemaan Kirjakallion lavalle keskustelua Miikka Niirasen ja Pekka Salmisen kirjasta Sä maksat. 
Kirjailijat ovat kaksi räp-yhtye Gasellien jäsentä, ja Sä maksat on molempien esikoisteos. Haastattelua kuunnellessa huomasin kiinnostuneeni kirjasta, tosin enemmän kriittisesti kuin "kuulostaa tosi hyvältä, pakko lukea tää!" tavalla. En välttämättä ollut samaa mieltä kirjailijoiden kanssa monestakaan asiasta, joten senkin takia haluan tietää minkälaisesta kirjasta on kyse.

Seuraavaksi KirjaKallio keskusteli siitä, miten nuoret miehet saataisiin lukemaan enemmän. Paikalle saapui myös Katri, Henna ja Lotta. Itse keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, vaikka hieman turhauduin siitä, että nykyisessä miten saada pojat lukemaan keskustelussa jankataan koko ajan siitä, että pojat pitäisi saada ymmärtämään, että musiikin kuunteleminen ja lyriikoiden miettiminenkin on tavallaan lukemista. En ehkä tässä ala ihan liikaa analysoimaan keskustelijoiden puheita, koska siitä tulisi pitkä ja tarpeeton blogiraivo.


KirjaKallion ohjelman jälkeen loppupäivä kului oikeastaan muiden bloggareiden kanssa kierrellessä. Söin taivaallisen falafel-avocadorullan, tein lauantain tapaan kolme kirjaostosta, ja kävimme kuuntelemassa Susinukke Kosolaa ja Harri Hertelliä lavarunoudesta. Runous näin yleensäkin on minulle kovin vierasta, mutta uteliaisuuteni hieman heräsi, ja on hyvin mahdollista, että Susinukke Kosolan kokoelma täytyy tilata luettavaksi vielä tässä lähiaikoina.

Messuni loppuivat vasta hieman ennen kuutta, istuimme jonkin aikaa kirjahankinnat tehtyämme vielä pressihuoneessa, jonka jälkeen lähdin omille teilleni. Loppuilta meni perheen kanssa istuskellessa, sushia syöden ja junassa. Jyväskylässä kotiin saavuin vasta kymmentä vaille kaksi yöllä, ja tänä aamuna annoin itselleni nukkua hieman pidempää. Vähän liiankin pitkää, kun heräsin vasta luennon loputtua :D


Kirjahankinnat
Viikonlopun aikana kirjoja tarttui mukaan kymmenen kappaletta, mistä olen oikeastaan aika tyytyväinen, sillä en olisi jaksanut kantaa kovinkaan montaa enempää mukanani, mutta kymmenen on kuitenkin ihan kiitettävä luku. Messuilta kotiutuneet kirjat ovat:
- Tristania, Marianna Kurtto
- Vuosi herrasmiehenä, Joonas Konstig
- Osuma, Joonas Sarvilinna
- Harhaanjohtajat, Terho Miettinen & Raija Pelli
- Diktaattorien naiset, Diane Ducret
- Mielensäpahoittaja, Tuomas Kyrö
- Lempi, Minna Rytisalo
- Akvarellejä Engelin kaupungista, Jukka Viikkilä
- Kyynelten kallio, Teemu Keskisarja
- Poldark - Kapinallinen, Winston Graham

Näistä kolme ensimmäistä sain bloggareille järjestetyltä aamiaiselta, ja neljännen pyysin kustantajan osastolta arvostelukappaleeksi. Lukuunottamatta Diktaattorien naisia, kaikki hankinnat olivat tarkkaa harkittuja ja mietittyjä, ja vaikka valitettavasti muutamaa kirjaa ei löytynyt olen, kuten sanottu, tyytyväinen näihin. Kunhan ne saisi vielä mahtumaan kirjahyllyyn.

Lopuksi haluan kiittää mahtavasta messuseurasta tyyppejä blogien Carry on ReadingKirjavarkaan tunnustuksiaBookishteapartyMitä luimme kerran ja Hogwarts Library takana, sekä myös teitä kaikkia muita, joiden kanssa messuilla vaihdettiin kuulumisia ja ajatuksia!
Toki kiitoksia myös Messukeskukselle sekä Kirjamessuille bloggaripassista ja mahtavista messuista, ensi vuotta odotellessa!


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessut 2017: Lauantai

Ensimmäinen messupäivä alkoi hyvissä ajoin seitsemän jälkeen, kun oli aika valmistautua päivään, ja suunnata vähän ennen yhdeksää messukeskukselle.

Kuten viime vuonnakin bloggareille oli järjestetty muutaman kustantajan toimesta (WSOY, Tammi ja Johnny Kniga) aamupalatilaisuus. Paikalla oli tänä vuonna kuusi kirjailijaa (Tuomas Kyrö, Joonas Konstig, Marianna Kurtto, A.W. Yrjänä, Heikki Valkama ja Roope Sarvilinna) Heistä kutakin haastateltiin noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen yleisöllä oli hetki aikaa omiin kysymyksiin.

Viime vuodesta tilaisuus oli muuttunut rennompaan suuntaan, eikä pientä bloggaajaa hirvittänyt kaltaistensa joukossa samalla tavalla. Tähän saattoi tosin vaikuttaa sekin, että toisin kuin viime vuonna, paikalla oli paljon jo ennestään tuttuja naamoja. Vuodessa ehtii tutustua yllättävän moneen somen ja muutaman tapahtuman välityksellä!

Olin aamiaisella tunnollinen kuuntelija, mutta muistiinpanoja en tehnyt kovinkaan paljoa. Ainakaan sellasia, joista olisi hyötyä tätä postausta kirjoittaessa. Nautin kirjailijoiden kuuntelemisesta enemmän, kuin heidän mieleen painuvimpien lainauksien ylöskirjoittamisesta. Erityiskiitos kuitenkin Tuomas Kyrölle, jonka juttuja oli hauska kuunnella, ja jonka puhe vakuutti minut lähtemään katsomaan uutta Tuntematonta elokuviin. Odotan innolla, onko se kaiken hypen arvoinen lopulta.


Aamiaisen jälkeen oli aika siirtyä itse messujen pariin. Ensimmäinen huomio oli se, että ihmisiä tuntui olevan tavallista messulauantaita enemmän liikkeellä. Ehkä huono sää houkutteli enemmän yleisöä paikalle kuin normaalisti. Aamupäivällä vähän ärsytti, kun jätin järkkärin kotiin, ja jouduin kuvaamaan kännykällä, mutta toisaalta kuvaaminen jäi minulta kyllä aika vähäiseksi tämän ensimmäisen päivän aikana.

Vaikka ennakkofiilistelyissä olin maininnut monen monta puhujaa ja ohjelmaa, en ehtinyt kuuntelemaan koko päivän aikana yhtäkään niistä. Kourallinen perheenjäseniä päätti viettä messupäivää lauantaina, joten suurin osa päivästä kului heidän kanssa kierrellessä. Söimme ruokamessujen puolella, ja kirjamessualue tuli kierrettyä erittäin epäjärjestelmällisesti.

Onneksi ehdin vielä ennen sukulaisjuhlille lähtöä tapaamaan muutaman bloggarikollegan! Piipahdin tervehtimässä Tiinaa, jonka yhteydessä törmäsin myös Handeen ja Niinaan (tosin tapasimme jo aamiaisella), ja myöhemmin vetäydyimme pressitilan hiljaisuuteen Katrin ja Rosan kanssa kahville, jonne Lotta ja Henna saapuivat juuri ennen lähtöäni.

Huomisen olen pyrkinyt pyhittämään kirjaostoksille, sekä bloggareiden tapaamiselle, sillä monen kanssa olisi mukava vaihtaa paremmin kuulumisia. Muutama ohjelmaakin olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan, ja josko kirjaostoksiakin tulisi tehtyä, listalta vielä muutama must have teos löytyisi. Yritän myös aktiivisemmin hyödyntää somea, eli luvassa on twiittailua (@Sivujenvalissa) ja  Instagram tarinan aktiivista päivittelyä (@hannandbooks)

Edellisen postauksen tapaan pahoittelen jos epäloogisuuksia tai kirjoitusvirheitä löytyy, kello on reippaasti yli puolen yön ja silmät alkaa lupsua huoletuttavalla tavalla. Viimeistä messupäivää innolla odottaen on hyvä mennä nukkumaan. Huomenna palataan asiaan!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Kirjamessujen ennakkofiilistelyt!

Helsingin kirjamessut on jo täydessä vauhdissa, mutta minä pysyttelen visusti vielä huomisiltaan saakka täällä Keski-Suomessa. Töissä kirjoja katsellessa messuhuuma ei ainakaan lievenny, ja luku- sekä hankintalista pitenevät päivä päivältä.

Olen tosiaan paikalla lauantaina heti aamusta saakka, ja sunnuntainakin tarkoituksena olisi ilmaantua paikalle ajoissa. Lauantaina vietän varmasti hieman enemmän perheaikaa messuilla, mutta eiköhän bloggarin roolillekin pyhity jokunen hetki. Silti jos törmätään, niin saa ehdottomasti tulla juttelemaan!

Tänään otin vihdoin messulehden käteeni, ja aloin suunnitella lauantain sekä sunnuntain ohjelmaa. Ei yhtään yllättäen listalle kertyi hirveä kasa mielenkiintoista kuunneltavaa, ja tiedän itsekin, ettei ole millään tavalla realistista ehtiä näistä jokaista kuuntelemaan. Yllättäen päällekäisyyksiltäkään ei vältytty, joten valintojakin täytyy vielä huomisen illan aikana tehdä.

Alle olen koonnut messuohjelman kiinnostavimmat tärpit, joita saatan itsekin ilmaantua kuuntelemaan. Ne muutamat must ohjelmat, joiden yleisöstä minut varmasti löytää on merkitty tähdellä(*) alkamisajan perässä

Lauantai, 28.10.:
Lauantaiaamun voi aloittaa monella eri tavalla, mutta itsellä kiinnostuksen herätti alla olevat keskustelut. Koko Hubaran Ruskeat tytöt on vielä lukematta, ja vaikka aihe sekä kirja kiinnostaa, voi olla, että suuntaan kuuntelemaan suomalaisuuden monista myyteistä Katri Vala-lavalle.

Kvinnor I Historien, Tottiscenen, 10:30 (oi jospa vain osaisin ruotsia tarpeeksi hyvin)
Salakahvilla Pohjois-Koreassa, Eino Leino, 11:00
Suomalaisuuden monet myytit, Katri Vala, 11:30*
Ruskeat tytöt, KirjaKallio, 11:30

Ohjelma ei edelleenkään lopu kesken, ja itken hieman, kun Joel Williamsin 101 Very Finnish Problems menee päällekäin Kaari Utrion ja Kristiina Vuoren kanssa.

101 Very Finnish Problems - the Foreigner's Guide to Surviving in Finland, Katri Vala, 12:00
Kristiina Vuori ja Kaari Utrio, Minna Canth, 12:00*
Lygge & Hygge, Rauha, 12:30
Tuntematon sotilas. Elokuvakirja, Eino Leino, 13:00

Paljon politiikkaa ja historiaa olisi luvassa iltapäivällä. Kulkemattomat polut käsittelee "what if" historiaa, ja oma kiinnostukseni heräsi, kun puhumassa on yksi meidän laitoksen professoreista. Roman Schatzin uutuus kiinnostaa kanssa! 

Kulkemattomat polut, Eino Leino, 14:00*
Jatkuu! - fanifiktioita kirjallisuutemme klassikoista, Kirjakahvila, 14:00
Asevelipuolet - se pieni ero suomalaisten ja saksalaisten välillä, Eino Leino, 14:30*
Elämän A ja ö, KirjaKallio, 15:00
HS Politiikka: Kirjava käsikirja kestävään kehitykseen, Aleksis Kivi, 15:30
Yyteet, Minna Canth, 15:30*

Loppu päivä on minun osaltani vielä iso kysymysmerkki, jaksanko olla messuilemassa pitkälti yli viiteen. Suomi100 uudelleentulkittuna on tavoitteeni, jonka jälkeen voisin lähteä ihan hyvillä mielin kotiin. Jos joku kuitenkin jaksaa sinnitellä vielä pidemmälle iltaan, kannattaa harkita Aku Louhimiehen ja kummitustarinoiden kuuntelemista!

Suomalaisnaiset sisällissodassa 1918, Eino Leino, 16:00
Suomi100 uudelleentulkittuna, Aleksis Kivi, 16:30*
Muistojenlukija, KirjaKallio, 16:30
Aku Louhimies, Minna Canth, 18:30
Maailman merkillisimmät kummitustarinat, Mika Waltari, 19:00

Sunnuntai, 29.10.:
Sunnuntaina pyrin saapumaan messuille puoleen päivään mennessä. Ensimmäinen kiinnostava ohjelma alkaa jo sitä ennen, mutten koskaan vastusta rauhallista aamua vällyjen välissä. Paljon historiateemaista ohjelmaa on valikoitunut listalleni tänä vuonna, mutta ei se mitään, täytyyhän sitä omaa alaa tukea.

Väinö Linna, Minna Canth, 11:30
Koiramäen Suomen historia, Aleksis Kivi, 12:00*
Lahtarit, Eino Leino, 13:00
Sä maksat, KirjaKallio, 13:00

Kuten todettu, sunnuntai on tosiaan historian täyteistä. Toivoisin, että jaksaisin olla paikalla kello viiden ohjelmaan saakka, mutta voi olla, että vetäydyn mieluummin rentoutumaan ennen junan lähtöä takaisin Jyväskylään. Sunnuntaista tuskin tulee yhtä hektinen kuin lauantaista, joten viimeistään sillon on aikaa tehdä kirjaostoksia ja jäädä suustaan kiinni tuttujen sekä kanssa bloggaajien kanssa.

Olet valaissut minun tietäni - presidenttien puolisot, Aleksis Kivi, 13:30
Word - Mikä innostaa nuoret miehet lukemaan, KirjaKallio, 13:30*
Pyhät, pahat ja harhaanjohtajat, Katri Vala, 15:00*
Suomen historia, Minna Canth, 15:00
Kansalliset symbolit: Vapaushaaveita ja vihapuhetta, Mika Waltari, 16:00*
Kärmeiden kaupunki, Mika Waltari, 16:30
Sunnuntaikävelyllä sotien ajan Helsingissä, Katri Vala, 17:00
Kultakauden maanalainen vastarinta, Minna Canth, 17:00*

Pahoittelen jälleen yhtä kuvatonta postausta (ja muutenkin kuolettavan tylsää postauksen ulkonäköä), ja kaikkia kirjoistusvirheitä joita tässä varmasti on. Yritän korjata tilannetta huomenna, mutta koska seuraava työvuoro häämöttää kahdeksan tunnin päässä, tärkeintä on saada postaus julkaistua ja päästä nukkumaan.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Superlukumaraton 2/4

Täytyy taas alkuun tietty mainita Superlukumaratonin järjestäjät, eli Carry on Reading-blogin Henna ja Hogwarts Library-blogin Lotta! Heidän blogeistaan löytyy huomattavasti enemmän tietoa siitä, miten homma toimii ja miten itse pääsee mukaan :)

Niin vaan tämä jälleen kerran unohtui, ja joudun lähtemään tähän(kin) maratoniin aikalailla extempore asenteella. Onneksi minulla on ollut kesken jo jonkin aikaa Timo Parvelan Ella-kirjojen läpilukeminen (koska why not!), ja postissa tuli viime viikolla Eliza and Her Monsters-kirja, jolla on kanssa hyvä lähteä koettelemaan tätä haastetta.



Aloitan siis tänään, sunnuntaina 22.10. kello 19:45 ja aloitan jo yllä mainitulla Eliza and Her Monsters-kirjalla! Seuraavaa päivitystä saa uskaltaa odottaa kello 23 maissa, kun olen päässyt Jyväskylässä kotiin.

23.10., klo 07:24
Pikapäivitys ennen töihin lähtöä. Eilen illalla sain luettua kiitettävän määrän kolmea eri kirjaa. Eliza and Her Monsters on edennyt melkein puoleen väliin, yksi kokonainen Ella-kirja tuli kahlattua ennen nukkumaan menoa, ja aloitinpa vielä äänikirjana Stalking Jack the Ripperin jatko-osan Hunting Prince Draculan.
Seuraavat kahdeksan tuntia menee varmasti hyvin vähälukuisissa merkeissä, mutta onneksi vielä illasta on kolme tuntia aikaa lueskella!

23.10., klo 17:05
Kymmenen tuntia myöhemmin voin ilokseni kertoa, että lukeminen on vähän edistynyt, kun pyörämatka töistä ja kaupassa käynti tuli hyväksikäytettyä äänikirjaa kuunnellessa. Tällä hetkellä virallinen sivumäärä on vielä selvittämättä, ja postauksen kuvat odottelevat muistikortilla parempaa hetkeä. Nyt viimeinen pari tuntia, ja sitten tarkastellaan maratonin lopputulosta :)

23.10., klo 20:14
Kiitos Ella-kirjojen, sain luettua yllättävän monta kirjaa tämän maratonin aikana. Koska äsken iski valtava halu katsoa Kaksin karkuteillä pitkästä aikaan (paras Disney-elokuva ikinä!), lukumaratonin koontia joudutte odottelemaan vielä hetken aikaa. Mutta paremmin meni, kuin edellisellä kerralla!

Koonti
Lukumaratonini näytti tällä kertaa seuraavanlaiselta:
Kaksi kokonaista kirjaa,
Timo Parvelan Ella ja äf yksi (159 sivua) sekä Ella ja jättipotti (146 sivua)
Keskeneräisiksi jäivät
Francesca Zappian Eliza and Her Monsters (luettu 170 sivua), Timo Parvelan Ella ja kaverit 4-7 (luettu 130 sivua) sekä Kerri Maniscalcon Hunting Prince Dracula, jota ehdin kuunnella äänikirjana 2h 50 minuuttia.

Kaikkiaan maratonin aikana ehdin siis lukea 605 sivua sekä 2 tuntia ja 50 minuuttia äänikirjaa.
Tulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, ja vaikka Ella-kirjat ovat toki helppoa sekä nopeaa lukemista, sain pitkästä aikaa kirjoja etenemään. Tästä on hyvä suunnata Helsingin kirjamessu viikolle!
Viikonloppuna on luvassa ainakin muutama postaus messuista, ja ehkä jo sitä ennen hieman menovinkkeja/mistä minut voi viikonloppuna tavoittaa :)

maanantai 2. lokakuuta 2017

Neljännesvuoden bloggaamattomia, n:o 2.

Kesäkuu meni, ja silloin julkaistavaksi tarkoitettu neljännesvuoden bloggaamattomia jäi roikkumaan luonnoksiin, eikä sitä kehdannut enää sitten julkaista. Koska lokakuu ei ole vielä ehtinyt liian pitkälle, on syytä julkaista tämä, ennen kun kesäkuun kohtalo toistuu uudelleen! Kirjojen kuvaukset löytyvät nimeä klikkaamalla, johon olen linkitänyt niiden Goodreads-sivut.
Luvassa siis pitkä, tekstin täyteinen postaus kolmannen vuosineljänneksen bloggaamattomia, joita on kertynyt ainakin huhtikuulta asti:


Falling Kingdoms, Morgan Rhodes
Myönnän, että valitsin kirjan luettavaksi alunperin sen kannen takia, koska onhan se kaunis kansi. Tavallliseen tapaani luin hieman juonipaljastuksia etukäteen, ja ennakkoasenteeni kirjaa kohtaa oli hieman varautuntu. Tosin ihan syystä.

Tarina etenee makuuni aivan liian hitaasti, ja tietyt juonivalinnat saivat irvistelemää turhautumisesta ja ehkä vähän myötähäpeästäkin. Tuntui, että kirjailija on yrittänyt kirjoittaa Game of Thronesia hieman nuoremmalle yleisölle, muttei ole osannut karsia oikeita elementtejä pois, tai toteuttaa esimerkiksi kuolemia kovin yllättävästi.

Toki (tietääkseni) kuuden kirjan sarjassa on aikaa tutustua hahmoihin, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita varmasti puutu, mutta ensimmäinen osa ei kyllä välttämättä houkutellut jatkamaan seuraavien parissa. Päähenkilöt ovat yllättävän tylsiä ja/tai inhottavia, eikä sympaattisempiin sivuhahmoihin ehtinyt kiintymään, kun ne jo siirrettiin syrjään.

Falling Kingdoms-kirjassa seurataan sarjan aloittavia tapahtumia muutaman eri päähenkilön näkökulmasta. Kirja on pitkälti vanhaa kunnon taikuus-/valtapelifantasiaa, mikä varmasti lämmittää monen perinteisemmän fantasian ystävää. Jos sen lisäksi kurjuus ja kärsimys kiinnostaa niin ehkä tämä on kirja sinulle!

White CatHolly Black
Edelleen, monen kuukauden jälkeen olen vähän kahden vaiheilla onko White Cat hyvä kirja vai ei. Sen idea on ainakin omaperäinen, ja huomasin nauttivani luodusta maailmasta täysin siemauksin. Vaikka toisaalta juonihan ei ole mikään maailmaa mullistava uutuus: erityisessä perheessä on yksi jäsen, jolla ei ole mitään erityistä.

En osaa kuitenkaan sanoa mitään kovin rakentavaa tästä kirjasta. Ihan kiva kai? Äänikirjan lukijana on elokuvista Now You See Me ja The Social Network tuttu Jesse Eisenberg, joka oli yllättävän häiritsevää kuunnella. Päähenkilö sai välittömästi hänen kasvonsa, ja ne niistä omista mielikuvista. Falling Kingdomin tavoin veikkaan, että tämä sarja jää tähän. Tällä hetkellä niin monta kiinnostavampaa kirjaa odottaa lukemista, etten ala tuhlata vähäisiä tuntejani sarjaan, joka ei välttämättä vakuuttanut.

An Ember in the Ashes, Sabaa Tahir
On syy, miksi suurin osa näistä kirjoista on päätynyt tällä bloggaamattomien listalle. Yksi on ehdottomasti se, ettei minulla ole vain kovinkaan paljon sanottavaa näistä kirjoista. Mikä on ehkä vähän surullistakin, koska osassa näistä on potenttiaaliakin. Kuten An Ember in the Ashesissä. Se on varmasti toisiksi paras lukukokemus näistä kuudesta kirjasta. Silti pidän sitä enemmän hyvänä, toiminnan täyteisenä välipalakirjana, joka ei välttämättä jätä supersuurta jälkeä, mutta jonka lukemisesta kuitenkin nauttii.

Hahmot ovat ihan mukavia, hieman normeja rikkoviakin itseasiassa, ja mielenkiintoisia siinä määrin, että jaksoi oikeasti kiinnostua siitä, mitä heille jatkossa tapahtuu. Sivuhahmoja on paljon, ja monestakin huomaa nopeasti kuka on ainoastaan viemässä juonta eteenpäin, ja kuka on mukana pidemän aikaa. Historiaa tuntevat varmasti huomaavat nopeasti kirjan maailman perustuvan pitkälti antiikin Roomaan, joka on mielestäni ihan hauska pikkuyksityskohta, jota harvemmin kirjoissa näkee.

An Ember in the Ashesin vahvuus on ehdottomasti se, että jotain jäi hampaankoloon. Vaikka sarjan seuraava osa ei ole korkealla TBR-listallani, se on silti siellä. Haluan tietää mihin suuntaan päähenkilöt ja juoni lähtee kehittymään, ja varasti jossain vaiheessa on aika lähteä sitä selvittämään.


A Twist in Time, Julie McElwain
Luin hetken mielijohteesta tämän aikamatkustusdekkarin ensimmäisen osan (A Twist in Time) viime kesänä, ja salaa vähän odotinkin, että tämä toinen osa julkaistaan. Heittäydyin villiksi ja ostin tämän e-kirjana (elämäni ensimmäinen oma!), sillä kirjaston sivuilta sitä ei tällä kertaa löytynyt.

Odotin ehkä vähän enemmän tältä kirjalta, kun mitä lopulta sain. Ensimmäisen osan määrätietoinen päähenkilö tuntui unohtuneen kirjailijalta, sillä kirjan loppuun mennessä hänen motiivinsa tuntui vaihtuneen, mikä aiheutti ehkä vähän hämmennystä. Odotettu romanssi jää aika heikon puoleiseksi, varsinkin, kun sitä on aloiteltu jo ensimmäisessä kirjassa Hahmojen "jatkuvuus" siis on hieman ehkä kärsinyt.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita olisin kaivannut enemmän, ja monta hyvää trillerimäistä tilaisuutta meni ihan sivusuun. Murhamysteeri on tässäkin kirjassa hyvin tavallinen, tuttu kaava ja yllättävä, muttei kuitenkaan Agatha Christiemäisen hämmästyttävä loppuratkaisu. Kokonaisuudessaan tästä jäi ehkä vähän kylmäksi, ja viimeisen sadan sivun lukeminen olikin minulle enemmän velvollisuus kuin kiinnostuksen sanelema pakko.

Silti oli vähän pettynyt heinäkuussa, kun en löytänyt tietoa, jatkuuko sarja vai ei. Nyt Goodreads osaa kuitenkin kertoa, että kolmatta osaa uskaltaisi odottaa ensi kesänä, ja voi hyvinkin olla, että palaan vielä sarjan pariin ihan uteliaisuuttani!

Shiver, Maggie Stiefvater
Kaipa sitä pitää aina välillä kertoa myös huonoista lukukokemuksista. Sanotaanko vaikka näin, että vaikka tämän postauksen kirjoista mikään ei ole aivan mestariteos, niin huonoin näistä kaikista on ehdottomasti Shiver (Suom. Väristys). Pelottavaa tässä on se, että Stiefvaterin Raven Boys vaikuttaa todella hyvältä kirjalta, mutta jos Shiverin perusteella olisi pitänyt harkita ostaako vai eikö ostaa, niin se olisi jäänyt ehdottomasti hyllyyn. Hyvä, että tein hankinnan ennen kuin päädyin lukemaan tätä. On myös todella hämmentävää, miten paljon tämä kirja jakaa mielipiteitä!

Shiver on pitkälti Twilight-hypen aallolla ratsastava kirja, jossa on kehitetty tuttuun tapaan oma versio kaikkien tuntemasta taruolennosta. Ihmissudet vääntäytyvät vuoden aikojen mukaan muotoa vaihtaviksi olennoiksi, jotka tietyn iän saavutettuaan lopulta jäävät sudeksi. Ihan vaan jo tämä ärsytti, koska eikös se hieman vesitä ihmissusi-ideaa, ettei susi enää muutukaan ihmiseksi?

Kiinnostuksestani kirjaan kertoo ehkä jotain se, etten muistanut päähenkilöiden nimiä (Grace ja Sam), ellen olisi niitä äsken tarkistanut. Eikä minua välttämättä muutenkaan juuri kiinnostanut. Luin rivin sieltä ja toisen täältä, mutten löytänyt sitä paloa todella paneutua tarinaan. Sam on makuuni ehkä vähän liian herkkä, ja Gracen pakkomielle takapihan suteen vähän liian omituinen.
On varmaan itsestään selvää, ettei tälle sarjalle tulla näkemään jatkoa tässä blogissa.

Stalking Jack the Ripper, Kerri Maniscalco
Ehdottomasti näistä bloggaamattomista kiinnostavin, ja paras löytö! Kommentoikaa ihmeessä, jos kiinnostaa lukea pidempää arviota, koska teoriassa sen kirjoittaminen ei olisi mahdotonta!
Tämä kirja putkahtaa aina silloin tällöin esille jossain englannin kielisessä blogissa, Instagramissa tai Youtubessa, ja lopulta hankin sen Audiblesta kuunneltavakseni. Käytännössä siinä ruumiinavauksista kiinnostunut viktoriaanisessa Englannissa asuva tyttö lähtee jahtaamaan Viiltäjä-Jackiä. Kuulostaa absurdilta, mutta kumma kyllä, toimi erittäin hyvin.

Kirjan yleistunnelma on yllättävän synkkä, ja pidin sekä pää- että sivuhenkilöistä. Viiltäjä-Jackin tuominen mukaan kirjaan on ollut villi oivallus, ja rikosmysteeri sekoittuu mukavasti ehkä vähän kauhun suuntaan kallistuvaan genreen. Veristä kuvailua on jonkin verran, ja pääpaino on vahvasti murhien ratkomisessa.
Syyskuussa ilmestyi sarjan seuraava osa Hunting Prince Dracula, ja tiedän mihin käytän viikon päästä tulevan Audible creditini!

* * * * *
Tästä tuli ehkä vähän suunniteltua pidempi postaus, mutta ainakin se on nyt hoidettu pois alta! Kommentoikaa omia mielipiteitä näistä kirjoista, kiinnostaako joku (vai karkoitinko kokonaan pois näiden teosten ääreltä) ja kiinnostaisiko täysimittainen postaus Stalking Jack the Ripperistä! 

lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuun luetut & lokakuun suunnitelmat

(Menneen kuukauden kaksi rakkautta, Lushin Refresher-suihkujelly ja uudet kuulokkeet, kun vanhat siirtyivät ajasta ikuisuuteen)
Tätä postausta kirjoitan syysflunssan kourissa sängyn pohjalla, mutta ainakin on tehokasta työskentely aikaa, kun ei uskalla lähteä ulos juoksentelemaan!

Kaksi postausta koko kuukauden aikana. Se on jo ihailtavan vähän. Syyskuu on tuntunut ikuisuudelta, ja paljon on ehtinyt tapahtua ensimmäisen kolmen yliopistoviikon aikana. Eikä siihen ole sisältynyt kovinkaan paljon lukemista. Normaalisti on kiva kertoa vähän kuulumisia ennen koontia, mutta tällä kertaa niitä ei hirveästi ole. Ellei jotakuta kiinnosta kieliopinnot tai fuksiaisten tapahtumat. Siinä tapauksessa voin palata niihin kommenteissa :D

Kuten kuvasta näkyy, syyskuu oli äänikirjojen hallitsema kuukausi. Aloitin kyllä kiitettävän määrän ihan fyysisiä kirjoja, mutta tuolla ne edelleen odottavat loppuun lukemista. Viime viikon Superlukumaraton osui sopivaan saumaan, ja sain vähän lukuinspiraatiota.

Syyskuun luetut ovat:
A Map for Wrecked Girls, Jessica Taylor
A New Model, Ashley Graham
Dorothy Must Die, Danielle Paige
Liberty, Andrea Portes & Joel Silverman
Diplomatic Immunity, Brodi Ashton
Is Everyone Hanging Out Without Me?, Mindy Kaling

Positiivista on, että Goodreadsin lukutavoite (75 kirjaa vuoden aikana) lähestyy yllättävän nopeaan tahtiin, ja voi olla, että ehdin sitä vielä tänä vuonna korottamaankin. Jo toisen kerran!
Postauksia kirjoista on vielä kesältäkin paljon roikkumassa, ja olen yrittänyt koota miniarvioita kirjoista, joista ei ole paljon sanottavaa, jotta mahdollisimman moni lukukokemus kuitenkin tulisi blogissa kuulluksi. Tätä postaustahtia tämän kuun kirjoista voi olettaa arvioita ehkä marraskuun loppupuolella :D (tai sitten otan itsenäni niskasta kiinni, ja kirin lokakuun aikana tämän syyskuun hiljaisuuden umpeen)

Lokakuun suunnitelmat ovat hieman auki vielä. Niin elämässä kuin lukemisessakin. Audiblessa odottaa ainakin The Man Who Mistook His Wife for a Hat (Oliver Sacks), The Bone Season (Samantha Shannon), Yes Please (Amy Poehler), It's Not Me, It's You! (Stephanie Kate Strohm), Soldier Dogs (Maria Goodavage) ja Lion (Saroo Brierley & Larry Buttrose). Ja näiden lisäksihän on tietenkin noin sata oman hyllyn kirjaa sekä BookBeatin houkutteleva tarjonta. Eli luettavaa kyllä olisi.

Reilu viikon päässä odottaa töiden alkaminen (Kyllä! Sain töitä!), ja siitä muutama viikko eteenpäin, niin onkin vihdoin kirjamessujen aika. Tosin luultavasti en pääse kuin lauantaina paikalle, mutta siitä huolimatta toivottavasti mahdollisimman moneen ehtisi törmätä :) Nyt täytyy palata Instagram-kuvien pariin, koska tämä syyskuun velvollisuuksien laiminlyönti ei ole jäänyt ainoastaan blogin puolelle....

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Superlukumaraton 1/4

Carry on Reading-blogin Henna ja Hogwarts Library-blogin Lotta pistivät pystyyn tälle syksylle superlukumaratonin, johon kuuluu neljä viikonloppua seuraavan neljän kuukauden aikana. Innoissani ilmoittauduin jo pitkän aikaa sitten mukaan, mutten tietenkään tarkkemin katsellut kalenteriani ja tämä ensimmäinen maraton kerta osui juuri sopivasti syyskuun kiireisimmälle viikonlopulle. Sen takia aloitan oman luku-urakkani hyvin spontaanisti viime tipassa, kun vihdoinkin pääsin Helsingistä takaisin Jyväskylään hiljentymään omaan rauhaani. 
Eli lukemisen aloitan 22:30, ja päätän huomenna 25.9. klo 22:30. Kesän kehnon lukumaraton menestyksen takia en aseta kovinkaan korkeita tavoitteita vielä tälle kerralle (ja olen huomenna koulussa 12-18 joten...), mutta jos saisin edes yhden kirjan luettua, olisin tyytyväinen! Etemistäni voi seurata joko täällä blogin puolella, tai sitten Twitterissä: @Sivujenvalissa


24.9., klo 22:30
Toiminnan täyteisen viikonlopun jälkeen on hyvä aika suoristaa jalat omassa sängyssä, ja keskittyä hetken aikaa lukemiseen. Illan teema on itsensä hemmottelu ja menneistä päivistä palautuminen. Luvassa on siis kasvonaamiota (Lushin Mask of Magnaminty on ikuinen suosikkini!), laventeliöljyä tuomaan tuoksua ja iltapalaksi matchaa sekä soijapapuja. Lukumaratonin aloitan koomikko Aziz Ansarin kirjalla Modern Romance: An Investigation, jonka kansi vei sydämeni mukanaan viime syksyn kirjamessuilla. Katsotaan mihin suuntaan maratonini tästä nyt lähtee :D

25.9., klo 13:50
Eilen illalla sain luettua Modern Romance kirjaa 70 sivua, ja tänä aamuna on tullut kuunneltua äänikirjaa A Map for Wrecked Girls (Jessica Taylor) noin tunnin ja 40 minuuttia. Luentoja olisi vielä neljä tuntia jäljellä, mutta voi olla, että maratonin vuoksi otan yhden poissaolon ja jätän menemättä viimeiselle.

25.9., klo 22:38
Päivittely on jäänyt vähän vähemmälle, mutta nyt kun maratoni vihdoin on saatu päätökseen, olen yllättävän tyytyväinen tulokseen. Vaikka Modern Romance jäi paljon kesken (luettuja sivuja kertyi vain 90), niin sain kuitenkin yhden kokonaisen kirjan luettua, kun kuuntelin päivän aikana A Map for Wrecked Girlsin loppuun! Yhteensä siitä tuli siis n. 10 tuntia äänikirjaa kuunneltua, ja sivumäärään lisättyä lopullinen tulos on:

Yksi luettu kirja (A Map for Wrecked Girls, Jessica Taylor), yksi aloitettu (Modern Romance, Aziz Ansari)
90 sivua + 10h 4min äänikirjaa

Tästä on hyvä jatkaa ensi kuun lukumaratoniin, ehkä hieman paremmalla onnella!